
Työsuojelurahasto myönsi Haaga-Helialle rahoituksen e-työkirjan kirjoittamiseen
Työkirja käsittelee yhteiskehittämistä sekä tekoälyn mahdollisuuksia tietotyössä. Tavoitteena on, että kirja ilmestyy tulevan kevään aikana.

Body
Työsuojelurahasto on myöntänyt Haaga-Helia ammattikorkeakoululle rahoituksen Tekoälyn mahdollisuudet käyttöön yhteiskehittämällä: e-työkirja tukitoimintojen asiantuntijoille ja heidän esihenkilöilleen -hankkeelle. Hankkeen yhteydessä tullaan tuottamaan kaikkiaan 3 podcastia, 2 webinaaria ja 5 blogia, jotka tukevat hankkeen päätyönä kirjoitettavaa e-kirjaa.
Viestintätuote hyödyntää lehtori Eija Kärnän luotsaaman Tekoäly tulee – Tuki, osaaminen ja yhteistyö kuntoon! – hankkeen (2021-2022) aiemmin keräämiä tuloksia ja sen yhteydessä luotuja malleja, ja sitä tullaan levittämään muun muassa tietotyön ammattiliittojen kautta
Hankkeen kumppaneina toimivat julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöiden Ammattiliitto Jyty ry, hallinnon ja toimistotyön korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden alumni- ja ammattijärjestö Skilla ry ja kulttuurin ja hallinnon sekä viestinnän ja hyvinvoinnin aloilla asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimivien ammattiliitto Akavan Erityisala AE ry.
Muita kumppaneita ovat Ammattiliitto Pro ja akavalainen tutkintopohjainen tradenomien edunvalvonta- ja palveluorganisaatio Tradenomiliitto TRAL ry.
Tekoälyn mahdollisuudet käyttöön yhteiskehittämällä: e-työkirja tukitoimintojen asiantuntijoille ja heidän esihenkilöilleen -hankkeen projektipäällikkönä toimii Haaga-Helian vanhempi tutkija Anna Ruohonen. Lisäksi hankkeessa ovat mukana lehtorit Eija Kärnä ja Iris Humala sekä viestinnän asiantuntija Martti Asikainen.