TIEKEn syyskokous valitsi Heidi Kockin hallituksen tulevalle kaudelle

Haaga-Helian Lab Manager Heidi Kock valittiin Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry TIEKEn tulevaan hallitukseen.​

Lab Manager Heidi Kockin profiilikuva edestä käsin kuvattuna.
Uutinen

Body

Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry TIEKEn yhdistyskokous valitsi uuden hallituksen. Uusina hallituksen jäseninä aloittavat Juhani Heikka Oulun kaupungilta, Heidi Kock Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta sekä Joonas Mikkilä Suomen Yrittäjistä.

Puheenjohtajana jatkaa Aalto-yliopistossa ja Combientissa vaikuttava puheenjohtaja Ilkka Lakaniemen. Lisäksi hallituksessa jatkavat Mika Honkanen Digi- ja väestötietovirastosta, Jan Juslén Väylävirastosta, Johannes Mikkonen Demos Helsingistä, Marianna Saarinen CGI:stä, Minna Vakkilainen Keskolta ja Mervi Ylitalo Työväen Sivistysliitto TSL:stä.

PUOLUEETON ja voittoa tavoittelematon TIEKE on toiminut jo lähes 40 vuoden ajan sillanrakentajana eri osapuolten välillä ja luonut edellytyksiä digitalisaation hyödyntämiselle ja osaamisen kehittämiselle.

Sen tavoitteena on luoda mahdollisuuksia ja palveluja, joista on yrityksille ja organisaatioille konkreettista hyötyä kehittämistyössä. 

— Minusta on mahtava päästä aitiopaikalle muuttamaan maailmaa yhdessä muiden asiantuntijoiden kanssa. TIEKE edistää älykkäitä ympäristöjä yhteiskunnan sisällä, ja niiden vaikutukset ulottuvat kaikkeen toimintaamme, hän sanoo.​

Kockin mukaan asioita tulisi tehdä fiksummin ja tehokkaammin pelkästään jo ilmastonmuutoksen ehkäisemisenkin tähden. Samalla hän pitää sitä itsestäänselvyytenä, että Suomen kilpailukyvyn ylläpitäminen vaatii nyt ja myös tulevaisuudessa osaamiseen liittyviä innovatiivisia ratkaisuja.

—  Maailma digitalisoituu kovaa vauhtia ja Suomella on tuhannen taalan paikka hyödyntää digitalisaation mahdollisuudet sekä toimia edelläkävijänä usealla alueella. Sitä varten meidän on varmistettava riittävä digitaitojen osaaminen kaikille, hän toteaa.​

HAAGA-HELIALLA on panostettu jo pitkään tulevaisuuden oppimis- ja tutkimusympäristöjen kartoittamiseen sekä tekoälyn hyödyntämiseen niin koulutuksessa kuin yritystoiminnassakin. Haaga-Helian Interaction & Emotions sekä Sales & eCom Labeissa opiskelijat ja yrityselämän vaikuttajat pääsevät tutustumaan biometriikkaan, tunnetekoälyyn, silmänliikekameroihin sekä uudenaikaisiin monikanavaisuuden työkaluihin.

Kockin mukaan tunteet ohjaavat kaikkea päätöksentekoamme ja vaikuttavat siten esimerkiksi oppimiseen ja asiakaskokemukseen myynnin jokaisessa kanavassa. Siksi hänen mielestään onkin tärkeää, että opiskelijat pääsevät tutustumaan viimeisimpiin trendeihin jo opiskeluaikanaan, ja viemään niitä valmistuessa mukanaan myös työelämään.

— Olemme Haaga-Helialla panostaneet viime vuosina valtavasti tutkimuksen eteenpäin viemiseen ja tämä hyödyttää sidosryhmiemme lisäksi myös opiskelijoitamme. Panostus on konkretisoitunut muun muassa teknologiahankintoina, tutkijoiden rekrytoimisena sekä tietystikin TKI-toiminnan kasvuna, joista tuorein esimerkki on kansainvälinen Ulysseus-hanke AI-hubeineen, hän sanoo. 

Kock itse uskoo teknologian voimaan. Tekoäly ja digitaaliset työkalut avaavat hänen mukaansa rajattomia mahdollisuuksia kaikessa vuorovaikutuksen kehittämisessä - olipa sitten kyse myynnistä ja markkinoinnista, oppimisesta tai mistä tahansa digitaalisesta palvelusta.

Kockin mielestä voi hyvinkin olla mahdollista, että tulevaisuudessa biometriikan ja tunnemittauksen hyödyntämistä pidetään normaalina kaikessa palveluiden kehittämiseen liittyvässä toiminnassa. 

— Silloin ei ehkä osata enää edes ajatella aikaa ennen tunnereaktioiden mittausta, hän kiteyttää.

 

Lisää tietoa Haaga-Helian Labien toiminnasta sekä TIEKE ry:stä löydät alapuolella olevista linkeistä:

https://www.haaga-helia.fi/fi/sales-ecom-lab-vie-sinut-myynnin-tulevaisuuteen

https://tieke.fi/syyskokous-valitsi-tieken-hallituksen-tulevalle-kaudelle/

Ota yhteyttä
Heidi
Kock
Lab Manager
+358 294471468
heidi.kock@haaga-helia.fi