Suomen paras myyntiorganisaatio 2020 -kilpailu on käynnistynyt

Haaga-Helian ja MMA:n järjestämään Suomen Paras Myyntiorganisaatio -kilpailuun voi osallistua 29.10.2020–31.12.2020.

Kuvituskuva
Uutinen

Body

Suomen parhaan myyntiorganisaation tittelistä kilpaillaan tänä vuonna jo yhdennentoista kerran. Voittaja valitaan huolellisessa, kolmivaiheisessa arviointiprosessissa, jossa arvioidaan yritysten myyntistrategiaa ja -johtamista, asiakasosaamista sekä myynnin prosesseja, työkaluja ja tuloksellisuutta.

Ensimmäisessä vaiheessa osallistujat täyttävät verkkokyselyn. Vastausten perusteella myyntialan ammattilaisista koostuva raati valitsee viisi finalistia, joiden työskentelytapoihin tutustutaan tarkemmin haastattelujen kautta. Voittaja julkistetaan helmikuussa 2021.

Osallistumalla voit peilata organisaatiosi toimintaa muihin

Osallistuminen on ilmaista ja ainoastaan voittajan nimi julkistetaan – kaikkien muiden nimet ja vastaukset pysyvät anonyymeinä. Kilpailusta on hyötyä myyntityön kehittämiseen, vaikka finaalipaikka ei osuisikaan kohdalle.

Kilpailuun osallistuminen palvelee yrityksiä ainakin seuraavilla tavoilla:

1) Vastaamalla kyselyyn voi välittömästi reflektoida oman organisaation toimintaa sellaisissa teemoissa, jotka on kansainvälisessä tutkimuksessa todettu keskeisiksi menestymisen kannalta.

2) Jokainen yritys saa kilpailusta yksilöllisen benchmark-raportin, josta näkee yrityksensä sijoittumisen osa-alueittain suhteessa muihin. Kun yhdestä yrityksestä on useita vastaajia (myyjiä ja myynnin johtoa), yritys saa tarkemman raportin itselleen.

3) Lisäksi koostamme kilpailusta ladattavan raportin, jossa käsitellään esiin nousseita trendejä sekä myyntiorganisaatioiden tilaa yleisesti. Mitä enemmän yrityksiä osallistuu kilpailuun, sitä laadukkaamman ja tarkemman raportin voimme toteuttaa.

4) Kilpailuun aikaisemmin osallistuneet organisaatiot voivat tarkastella, kuinka heidän sijoittumisensa suhteessa muihin on muuttunut. Aikaisemmilla osallistujilla on myös erinomainen mahdollisuus kilpailla finaalipaikasta, mikäli he ovat kehittäneet toimintatapojaan edellisen benchmark-raportin perusteella.

Vuoden 2019 parhaaksi myyntiorganisaatioksi valikoitui Lämpöykkönen Oy

Vuoden 2019 voittaja LämpöYkkönen tarjoaa ympäristöystävällisiä ratkaisuja sekä lämmitykseen että viilennykseen. Yrityksen vahvuuksia ovat erityisesti myynnin johtaminen, innovatiivisuus, vastuullisuus ja asiakaskeskeisyys.

- Yritys on systemaattisesti johdettu ja he ovat ottaneet käyttöön useita eri myyntiprosesseja, jotka sopivat erilaisten asiakkaiden lähtökohtiin ja tarpeisiin. LämpöYkkönen on myös alansa pioneeri digitaalisten työkalujen ja etäkonseptien käytössä, kertoo kilpailun päätuomari Timo Kaski.

Lue lisää vuoden 2019 voittajasta.

Kilpailu järjestetään yhteistyössä Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA:n kanssa.

LUE LISÄÄ JA OSALLISTU KILPAILUUN.