Suomalaiset asiantuntijat mukana tukemassa nuorten osaamisen kehittämistä Etelä-Afrikassa

Pääkaupunkiseudun kolmen ammattikorkeakoulun omista koulutusviennin yritys EduExcellence ja eteläafrikkalainen yrittäjyyskiihdyttämö mLab ovat sopineet asiantuntijayhteistyöstä koskien nuorten tulevaisuuden taitojen kehittämistä.

Valokuva opiskelijoista
Uutinen

Body

EduExcellence ja eteläafrikkalainen mLab ovat sopineet asiantuntijayhteistyöstä, jonka tavoitteena on kehittää nuorten startup-yrittäjien taitoja vastaamaan neljännen teollisen vallankumouksen (4IR) osaamisvaatimuksia. mLab on tunnettu yrittäjyyskiihdyttämö ja nuorten osaajien tulevaisuuden taitojen kouluttaja Pretoriassa, Etelä-Afrikassa. 

EduExcellence ja mLab toteuttavat yhteistyössä startup-yrittäjille tarkoitetun intensiivisen teknologiasuunnittelun työpajan Pretoriassa. Yhteistyön ensimmäisessä vaiheessa pilotoidaan innovatiivista suomalaista osaamisen kehittämismallia, jossa työpajaan osallistuvat nuoret valitsevat yrityskonseptin työstettäväkseen. Osallistujat pyrkivät kehittämään omaa konseptiaan parhaansa mukaan suomalaisten 4IR-asiantuntijoiden sekä paikallisten teknologia-, myynti- ja osaamisvalmentajien avulla.

- Kun nuorille tarjotaan tarvittavat taidot innovaatioiden ja luovien ratkaisujen tuottamiseen, he löytävät uusia mahdollisuuksia optimoida jo olemassa olevia yrityksiä tai luoda uusia, jotka edistävät elinkeinoelämäämme, mLabin toimitusjohtaja Nicoli Koorbanally kertoo.

- Olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä mLabin kanssa 4IR-taitojen saavuttamiseksi. Olemme myös ylpeitä, että pääsemme pilotoimaan innovatiivista osaamisen kehittämismallia mLabin Enterprise Development -ohjelmassa ja auttamaan yrittäjiä menestymään, EduExcellencen toimitusjohtaja Tuija Pulkkinen sanoo.


Lisätietoa:
Tuija Pulkkinen, toimitusjohtaja, EduExcellence Oy, tuija.pulkkinen@eduexcellence.fi, puh 050 527 7258

EduExcellence: EduExcellence on pääkaupunkiseudun kolmen suurimman AMK:n (Haaga-Helian, Laurean ja Metropolian) maailmanlaajuisesti toimiva koulutusviennin keskittymä. Lisätietoa: eduexcellence.fi

mLab: mLab on vuonna 2012 perustettu teknologiaosaamis- ja startup-kiihdyttämö Etelä-Afrikassa. mLabista on kehittynyt yksi merkittävimmistä toimijoista liittyen nuorten mahdollisuuksien kehittämiseen teknologia-alalla. Lisätietoa: mlab.co.za