MARK avaa opiskelijoille ja opettajille näkymät markkinoinnin maailmaan
MARK Suomen Markkinointiliitto ry on markkinoinnin alan keskeinen vaikuttaja ja kouluttaja, joka on toiminut jo lähes 100 vuotta. Markkinoinnin yhteisönä se tukee jäsentensä ammatillista kehitystä, kasvua ja osaamista.
Body
MARK ja Haaga-Helia ovat tiivistäneet yhteistyötään. Partnerisopimuksen tavoitteena on mm. syventää ymmärrystä alan tulevista osaajista sekä koulutusten kautta vahvistaa markkinoinnin roolia yritysten kilpailukyvyn kehittämisessä.
– Markkinoinnista on tullut osaaminen, jota moni tarvitsee työssään ja siksi kiinnostus alaamme kohtaan on kasvussa. Meille on ollut tärkeää, että MARKin hallituksessa on edustus myös oppilaitoksesta, jotka edustavat tulevaisuuden osaajia, kertoo toiminnanjohtaja Sanna Laakkio MARKilta.
Luonteva kumppanuus
Haaga-Helian markkinoinnin lehtori Jenni Brisk tuo MARKin hallituksen työhön vahvan näkemyksen nuorten toiveista ja odotuksista sekä brändiosaamista, ja yhteistyö korkeakoulun kanssa onkin luonnollinen jatkumo MARKin tavoitteille.
– Haaga-Helia on merkittävä kouluttaja markkinoinnin alalla pääkaupunkiseudulla, ja siksi se on meille luonteva kumppani. Yhteistyömme kautta haluamme rakentaa alalle tuleville nuorille ajankohtaisen koulutuksen ja alan ihmisiin tutustumisen kautta vakaampaa tulevaisuutta, kertoo Sanna Laakkio.
Yhteistyö konkretisoituu monella tavalla
MARKin ja Haaga-Helian yhteistyö näkyy monin tavoin niin opiskelijoille kuin alan asiantuntijoillekin. Yhteistyön puitteissa Haaga-Heliasta on tullut jo kolme harjoittelijaa MARKiin, joista yksi on myös vakinaistettu tehtäväänsä. Lisäksi yhteistyön myötä on järjestetty luentoja markkinoinnin alasta, osallistuttu keskusteluihin nuorten työllistymisestä sekä kehitetty Haaga-Helian työharjoitteluopasta.
– Olemme myös luoneet Jennin kanssa erittäin toimivan yritysvierailukonseptin. Lisäksi koulutuksemme auttavat Haaga-Helian opettajia ylläpitämään ja kehittämään osaamistaan. Yksi merkittävä asia on se, että Haaga-Helian opiskelijat voivat opintojensa ajan käyttää MARK me -sisältöpalveluamme oppimisessa, mikä takaa heille pääsyn Suomen johtavien asiantuntijoiden ajankohtaiseen tietoon, kertoo Laakkio.
Katse tulevaisuuteen
Laakkio kertoo, että yhteistyö ei kuitenkaan jää tähän, sillä suunnitteilla on jo uusia hankkeita ja tavoitteena on lisätä vuoropuhelua Haaga-Helian opiskelijoiden kanssa entistä enemmän.
– On tärkeää kuulla opiskelijoiden ajatuksia alasta, työelämästä ja itsenäistymisestä. Olin haastateltavana Haaga-Helian opiskelijoiden MarkkinointiMiks?-podcastissa ja tällaiset vuoropuhelut ovat erittäin antoisia – toivottavasti puolin ja toisin. Haluaisimme, että olisi enemmän aikaa jalkautua opiskelijoiden pariin.
Kuva: MARKin toiminnanjohtaja Sanna Laakkio (toinen oikealla) ja markkinointi- ja myyntikoordinaattori Krista Kesäharju (toinen vasemmalla) vierailivat Pasilan kampuksen Luova toimisto Kreassa maaliskuussa. Krista on myös Haaga-Helian alumni. Yhteistyökuvioista keskusteltiin Haaga-Helian markkinoinnin lehtori Jenni Briskin ja asiakkuuspäällikkö Kia Lindströmin kanssa.