
Haku ammatilliseen opettajankoulutukseen alkaa tammikuussa
Päteville opettajille ja ohjaajille on tarvetta ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakouluissa. Haku ammatillisiin opettajakorkeakouluihin on 3.1.−19.1.2023.

Body
Ammatillisen opettajan työssä pääsee kehittämään koulutuksen laatua aitiopaikalla. Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu on ainoa oppilaitos Uudellamaalla, jossa voi suorittaa ammatillisen opettajan, erityisopettajan tai opinto-ohjaajan koulutuksen.
Suosituin koulutus opettajakorkeakouluissa on ammatillinen opettajankoulutus. Haaga-Helian opettajankoulutuksessa voi suorittaa opettajan pedagogiset opinnot verkkopainotteisesti ja joustavasti noin vuodessa.
Valmistuneilla on pedagoginen kelpoisuus oman alansa opettajan tehtäviin Suomessa. Opettajakorkeakoulussa opettajaksi voi kouluttautua myös englanninkielisessä ohjelmassa.
Myös ammatillisen erityisopettajan ja opinto-ohjaajan koulutuksien suosio on kasvanut valtakunnallisesti viime vuosina. Haaga-Helian erityisopettajankoulutuksesta valmistuneet voivat toimia ammatillisten erityisoppilaitosten ja oppilaitosten sekä aikuisoppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen erityisopetus- tai asiantuntijatehtävissä.
Haaga-Helian opinto-ohjaajan monipuolinen koulutus pätevöittää opinto-ohjauksen tehtäviin kaikille kouluasteille Suomessa.
Joustavat opinnot työn ohessa
Haaga-Helian opettajakorkeakoulun noin vuoden kestävät opinnot (60 op) on suunniteltu niin että opiskelu on mahdollista työn ohessa Opinnot alkavat toukokuussa, ja niissä vuorottelevat lähi- ja verkko-opiskelu. Lisäksi opiskelijat työskentelevät paljon vertaisryhmissä.
Ammatillisen opettajankoulutuksen opiskeluryhmiä on Helsingissä, Porvoossa ja Turussa. Opettajaksi voi opiskella myös verkko- tai viikonloppuryhmässä. Erityisopettajaksi ja opinto-ohjaajaksi voi opiskella Helsingissä.
Haaga-Helia Ammatilliseen opettajakorkeakouluun haetaan Opintopolku-sivustolla 3.1.−19.1.2023 (haku päättyy klo 15.00). Myös valintaperusteet on julkaistu Opintopolussa.
Hakuneuvontaa saa sähköpostilla opehaku@haaga-helia.fi tai puhelimitse 050 501 3079.
Tutustu koulutusohjelmiin
- Ammatillinen opettajankoulutus
- Ammatillinen erityisopettajankoulutus
- Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
- Opettajankoulutus englanniksi
Hakuinfot tammikuussa
- Opettajakorkeakoulun hakuinfo (verkko) 5.1.2023 klo 15
- Opettajakorkeakoulun hakuinfo (Turku) 9.1.2023 klo 15
- Opinto-ohjaajankoulutuksen oma hakuinfo (verkko) 9.1.2023 klo 16
- Erityisopettajankoulutuksen oma hakuinfo (verkko) 9.1.2023 klo 16