
Haaga-Helian TikTok-kampanja palkittiin Effie Awardsissa
Haaga-Helian ja mainostoimisto Bob the Robotin yhteistyössä toteuttama TikTok University -kampanja sai jälleen tunnustusta. Kampanja palkittiin kahdessa kategoriassa Suomen Effie Awards -kilpailun gaalassa 13. helmikuuta.

Body
Haaga-Helian kurssi oli maailman ensimmäinen TikTokissa suoritettava opintokokonaisuus, joka kerrytti opintopisteitä. Markkinointikampanja oli ehdolla kahdessa kategoriassa ja palkittiin molemmissa pronssisella Effiellä.
Kilpailun erikoisarjassa jaettiin neljä palkintoa, joista yksi meni TikTok University -kampanjalle. Perustelujen mukaan kampanja hyödynsi kohderyhmälle tuttua sosiaalisen median kanavaa ennennäkemättömällä tavalla ja erottui rohkeudellaan kääntää haaste vahvuudeksi.
Mediasarjassa kampanja sai sarjan ainoan palkinnon tunnustuksena oikeasta kanavavalinnasta ja merkittävistä tuloksista suhteessa investointeihin.
Haaga-Helian Brand Manager Hanna Huuskonen on ilahtunut tunnustuksista ja kiittää yhteistyökumppaneita. Kampanja on myös aiemmin voittanut Pohjoismaiden TikTok Ad Awardsin.
– Olemme todella tyytyväisiä kampanjan saamaan huomioon, sillä se keräsi huomiota jopa kansainvälisellä tasolla. Tunnustukset ilahduttavat, sillä korkeakouluja nähdään harvoin markkinoinnin kilpailuissa. Kiitokset kampanjasta kuuluvat ennen kaikkea pitkäaikaiselle yhteistyökumppanillemme, Bob the Robotille.
Effie Awards on maailman laajin markkinoinnin tehokkuutta mittaava kilpailu, jossa etsitään hyvin suunniteltuja, luovia ja tuloksellisia markkinointikampanjoita. Kilpailu järjestettiin jo 23:tta kertaa.
Uutisen pääkuva: Ville Ohtonen (Bob the Robot / NoA), Ari Nevalainen (Haaga-Helia), Katariina Ollari (Bob the Robot), Hanna Huuskonen (Haaga-Helia) ja Pia Moilanen (Bob the Robot) Suomen Effie Awards -kilpailun gaalassa 13.2.2025.
