Haaga-Helian Kiekkoilijan opintopolulta uraohjausta ammattipelaajille

Kiekkoilijan opintopolulla aloitti elokuussa 2021 yhteensä 20 jääkiekkoilijaa, joista suurin osa on edelleen aktiivipelaajia muun muassa Liigassa, Mestiksessä ja KHL:ssa. Mallia on suunniteltu yhdessä erityisesti Liiga-Alumnin kanssa.

Matti Porvari ja Teemu Kokko
News article

Body

Haaga-Helian Kiekkoilijan opintopolku on ammattijääkiekkoilijoille tarkoitettu räätälöity koulutuskokonaisuus, johon sisältyy virtuaaliopintoja sekä opinto- ja uraohjausta. Opintopolulle voi osallistua joko aktiiviuran aikana tai sen päätyttyä.

Yhteistyö Liiga-Alumnin kanssa alkoi jo 2015

Mallia on suunniteltu yhdessä erityisesti Liiga-Alumnin kanssa. Kiekkoilijoiden piirissä toimivan alumnijärjestön yhtenä tavoitteena on rakentaa pelaajille koulutusmahdollisuuksia uran jälkeiseen työelämään siirtymisen helpottamiseksi.

– Yhteistyö Liiga-Alumnin ja Haaga-Helian kanssa alkoi  jo 2015, kun lähdimme yhdessä Jääkiekkoliitossa opintokoordinaattorina toimineen Juha Mäki-Kokkilan kanssa suunnittelemaan kiekkoilijoille omaa koulutusohjelmaa, jonka voisi suorittaa etänä jo peliuran aikana, kertoo Liiga-Alumnin Tukisäätiön asiamies Matti Porvari yhteistyön alkutaipaleesta.

– Oli tärkeää, että nykyiset pelaajat varautuisivat jo aktiiviurallaan uran jälkeiseen työelämään ja sen vaatimuksiin. Lisäksi jo uransa lopettaneet pelaajat voisivat aloittaa opiskelun, jos opiskelemaan ei ole uran aikana ehtinyt.

Kiekkoilijat koronakurimuksessa

Kun korona-pandemia iski, kymmeniä sopimuspelaajia jäi ilman sopimusta. Oli aika uudistaa Kiekkoilijan opintopolkua ajan hengen mukaiseksi.

– Uusi ohjelma rakennettiinkin ripeästi yhteistyössä, ja siinä olivat mukana myös Suomen Jääkiekkoilijat ry (SJRY), Liiga ja Urheiluakatemiat, avaa Porvari uudistuneen opintopolun taustoja.

Liiga-Alumnin  rooli on löytää yhdessä paikallisalumnien, kummiyritysten ja  entisistä pelaajista koostuvien mentoreiden kanssa lisäarvoa koulutusohjelmaan. Tämän avulla tuetaan nykyisiä ja entisiä kiekkoilijoita entistä paremmin hyödyntämään kaksoisuran mahdollisuutta. Mukana yhteistyössä ovat myös Liiga, liigaseurat, pelaajayhdistys SJRY ja urheiluakatemioita.

–Haaga-Helian kanssa on ollut helppo suunnitella yhteistyössä uusia mahdollisuuksia Kiekkoilijan opintopolulle.

Uudistunut opintopolku tukee entistä paremmin kiekkoilijoita

Kiekkoilijan opintopolulla on opiskellut jo yli 100 ammattikiekkoilijaa vuodesta 2015 alkaen. Syksyllä 2021 opintopolulla aloitti jälleen 20 uutta opiskelijaa.

 – Uudistettu malli mahdollistaa sen, että opiskelija voi edetä opinnoissa henkilökohtaisen suunnitelman mukaan ja halutessaan hakea opintopolun jälkeen tutkinto-opintoihin esimerkiksi Haaga-Heliaan. Uudessa mallissa opintopolulla tarjottavat opinnot ovat perusopintoja, jotka soveltuvat minkä tahansa tutkinnon pohjaksi, kertoo Kiekkoilijan opintopolun projektinjohtaja, kehityspäällikkö Elina Iloranta Haaga-Heliasta.

–Opintopolun voi suorittaa omana kokonaisuutenaan tai halutessaan osallistuja voi suunnata opintojaan kohti jotain tiettyä tutkintoa, kuten esimerkiksi tradenomi tai liikunnanohjaaja.

Haaga-Helian Kiekkoilijan opintopolku on 90 opintopisteen laajuinen koulutuskokonaisuus ja uraohjausohjelma, joka on aikataulutettu ammattikiekkoilun rinnalla tehtäväksi noin kahdessa vuodessa. Ohjelmaan voi hakea noin puolen vuoden välein. Hae ohjelmaan mukaan tällä lomakkeella.

Artikkelin kuva: Liiga-Alumnin Matti Porvari vieraili Pasilan kampuksella tapaamassa rehtori Teemu Kokkoa 28.9.2021.

Ota yhteyttä
Elina
Iloranta
Kehityspäällikkö
+358 294471034
elina.iloranta@haaga-helia.fi