Haaga-Helialle myönnettyjen lisäaloituspaikkojen määrä ylitti odotukset

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun saamien lisäaloituspaikkojen määrä tuli monille yllätyksenä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on aikaisemmin linjannut, että yli puolet uusista aloituspaikoista kohdennetaan osaajapulasta kärsiville terveys- ja hyvinvointialoille.

Kuvitteellisia opiskelijoita Haaga-Helian Haagan kampuksella
News article

Body

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen on linjannut yli 2 000 aloituspaikan lisäämisestä korkeakouluihin ympäri Suomea.

Lisäpaikoista 822 kohdistuu ammattikorkeakouluissa ja 1 469 yliopistoissa vuonna 2022 alkaviin koulutuksiin. 

Haaga-Helia ja Laurea ammattikorkeakoulut saivat ammattikorkeakouluista eniten uusia aloituspaikkoja. 

Haaga-Helian rehtori Teemu Kokko kertoo olevansa tyytyväinen päätökseen.

 —​On hieno huomata, että ministeri Kurvinen huomioi päätöksenteossaan myös alueelliset tarpeet. Haaga-Helian saamat aloituspaikat parantavat hieman pääkaupunkiseudulta kotoisin olevien nuorten lähtökohtaisestikin vaikeaa koulutukseen pääsyä, hän toteaa.

Haaga-Helian saamat 65 uutta aloituspaikkaa jakautuvat siten, että 25 aloituspaikkaa kohdistuu liiketalouden tradenomikoulutukseen ja 40 tietojenkäsittelyn tradenomikoulutukseen.

Haaga-Heliassa uusien aloituspaikkojen määrä tuli yllätyksenä, sillä opetus- ja kulttuuriministeriö on aikaisemmin linjannut, että yli puolet uusista aloituspaikoista kohdennetaan osaajapulasta kärsiville terveys- ja hyvinvointialoille.

Ensi vuoden aloituspaikkalisäyksiä rahoitetaan muun muassa Suomen kestävän kasvun ohjelmaan sisältyvällä investoinnilla sekä korkeakoulujen valtionrahoitukseen sisältyvällä strategiaperusteisella ja harkinnanvaraisella rahoituksella.

​Lopullinen lisärahoitus määräytyy toteutuneiden aloituspaikan vastaanottaneiden määrän lisäysten perusteella.

Yhtenä investoinnin tärkeimpänä tavoitteena on myös lieventää koronakriisin negatiivisia vaikutuksia nopeuttamalla nuorten pääsyä korkeakouluihin.

Ota yhteyttä
Teemu
Kokko
rehtori
rehtori, toimitusjohtaja
+358 294471900
teemu.kokko@haaga-helia.fi