Haaga-Helia on vetovoimaisin ammatillisten opettajien kouluttaja Suomessa

Haku ammatillisiin opettajakorkeakouluihin päättyi torstaina 19.1. klo 15. Haaga-Helia Ammatilliseen opettajakorkeakouluun haki tässä haussa yhteensä 1445 hakijaa.

kuvituskuva
Uutinen

Body

Suosituin koulutus Haaga-Helian opettajakorkeakoulussa on ammatillinen opettajankoulutus, johon hakijoita oli tänä vuonna yli 1200 eli lähes 200 hakijaa enemmän kuin viime vuonna.

Haaga-Heliaan ammatilliseksi opettajaksi haki tänä vuonna eniten hakijoita kaikista Suomen viidestä opettajakorkeakouluista. Aloituspaikkoja opettajankoulutukseen on yhteensä 340, joista 20 on varattu englanninkielisen ryhmän opiskelijoille.

Haaga-Helian ammatilliseen erityisopettajankoulutukseen haki 114 hakijaa ja opinto-ohjaajankoulutukseen 128 hakijaa. Opinto-ohjaajan- ja erityisopettajankoulutukseen aloituspaikkoja on molemmissa 30.

Ammatillisen opettajankoulutuksen vetovoima jatkuu valtakunnallisesti. Hakijoita kaikkiin opettajakorkeakoulun koulutuksiin oli edellistä vuotta enemmän. Haku järjestetään vuosittain tammikuussa yhdessä muiden ammatillisten opettajakorkeakoulujen kanssa.

Opiskelijahaun tulokset julkaistaan maaliskuun lopulla Opintopolku.fi-sivustolla. Opettajankoulutuksen tulokset julkaistaan 30.3.2023 ja erityisopettajan- ja opinto-ohjaajankoulutuksen tulokset 21.3.2023.