Haaga-Helia järjestää kansainvälisen European Sport Economics Associationin konferenssin

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu vastaa tänä vuonna kansainvälisen European Sport Economics Associationin (ESEA) konferenssin järjestämisestä. Tapahtuma tuo yhteen alan vaikutusvaltaisia asiantuntijoita ja tutkijoita eri puolilta maailmaa.

Haaga-Helia järjestää elokuussa kansainvälisen European Sport Economics Associationin konferenssin
News article

Body

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu vastaa tänä vuonna kansainvälisen European Sport Economics Associationin (ESEA) konferenssin järjestämisestä.

Vuosittain elokuun viimeisellä viikolla pidettävä konferenssi tuo yhteen urheilutaloustieteen vaikutusvaltaisia asiantuntijoita, professoreita ja tutkijoita eri puolilta maailmaa.

Haaga-Helian päässä järjestämisestä vastaava lehtori Seppo Suominen on odottavaisin mielin. Pelkästään alkuvalmistelujen aikana konferenssiin on tarjottu jo yhteensä 46 tutkimusselostetta ja -paperia.

— Joukossa on todella mielenkiintoisia aiheita aina urheilumaailman tasa-arvosta pahimpiin investointivirheisiin ja jalkapalloilijoiden rahallisen arvon määrittelyyn kolmen eri vuosikymmenen aikana, hän sanoo.

European Sport Economics Association on vuonna 2010 Saksassa perustettu kansainvälinen urheilutaloustieteen yhdistys.

Sen ensisijaisena tavoitteena on edistää paitsi alan tutkimusta myös tutkijoiden ja urheilumaailmassa toimivien tahojen välistä yhteistyötä.

Konferenssi pidetään 22 - 26. elokuuta Haaga-Helian Pasilan kampuksella. Ensimmäiset kaksi päivää on varattu ulkomaisten tohtoriopiskelijoiden työpajoihin, ja kaksi jälkimmäistä avoimeen konferenssiin.

Lisää tietoa aiheesta

Ota yhteyttä
Seppo
Suominen
lehtori
+358 294471138
seppo.suominen@haaga-helia.fi