Haaga-Helia etenee suunnitellusti kohti hiilineutraaliutta

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu pyrkii hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Viime vuonna tavoitteet saavutettiin koronaviruksen vuoksi etuajassa.

Hiilijalanjälki menee alaspäin kuin pörssikurssi.
News article

Body

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu saavutti viime vuoden päästöjen vähennystavoitteensa etuajassa.

Päästöt supistuivat kaikkiaan yli kolmanneksella, johon vaikutti erityisesti koronapandemiaa seuranneet muutokset työtavoissa, matkustamisessa ja opiskelussa.

Haaga-Helian hiilijalanjäljestä noin 80 prosenttia koostuu energiankäytöstä, jonka vuoksi yksi keskeisistä virstanpylväistä on kampusten siirtyminen vihreään sähköön ja kaukolämpöön. 

Siirtymistä varten on tehty tarkka selvitys, josta käy ilmi kaiken Haaga-Helian käyttämän sähkön ja lämmön alkuperä.

—​ Tavoitteemme on, että kaikki kampuksemme pyörivät vihreällä sähköllä vuoteen 2023 mennessä ja kaukolämmöllä vuoteen 2024 mennessä, hallintojohtaja Kari Salmi toteaa.

Tähän mennessä Haaga-Helian viidestä kampuksesta neljällä on siirrytty käyttämään vihreää sähköä. Lisäksi Porvoon kampuksen katolle on asennettu aurinkopaneeleja, jotka tuottavat sähköä kampuksen omaan käyttöön.​

Haaga-Helia on mukana Keskuskauppakamarin perustamassa Ilmastositoumus -ohjelmassa, jossa se on sitoutunut saavuttamaan hiilineutraaliuden viimeistään vuoteen 2030 mennessä.

Lisäksi korkeakoulu on mukana myös Helsingin kaupungin Ilmastokumppanuusverkostossa, joka pyrkii luomaan yhteistyötä ilmastopäästöjen vähentämiseksi ja yritysten kilpailukyvyn vahvistamiseksi.

Toimintakykyisenä myös pandemian keskellä

Koronavuoden poikkeukselliset toimenpiteet eivät vaikuttaneet merkittävästi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun toimintakykyyn.

Haaga-Helian opiskelijat suorittivat viime vuonna yhteensä 482 914 opintopistettä, joka on yli 3 prosenttia enemmän kuin vuonna 2019.

Myös tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintamme pysyi iskukykyisenä. Haaga-Helialla tiedostetaan, että hyvinvoiva korkeakoulu tarvitsee elinvoimaisen toimialueen.

Siksi ammattikorkeakoulun asiantuntijat vastasivatkin pienten yrityksen hätään, kun koronavirus hiljensi Suomen talouden keväällä 2020.n

Yrityksille tarjottiin muun muassa ilmaista konsultointiapua liiketoiminnan kehittämiseen sekä häiriötilannerahoituksen hakemiseen.

Haaga-Helia oli myös mukana Metropolia ja Laurea ammattikorkeakoulujen kanssa tarjoamassa maksuttomia koulutus- ja coaching-palveluja koronaviruksesta pahoin kärsineille matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan yrityksille.

Vastuullisuus on Haaga-Heliassa strateginen valinta, joka näkyy yhä selkeämmin korkeakoulun arjessa aina opetuksesta kestävän kasvun kehittämiseen ja energiakulutuksen vähentämiseen saakka.​

Ota yhteyttä
Tia
Hoikkala
laatupäällikkö
+358 294471496
tia.hoikkala@haaga-helia.fi