Etäopetus jatkuu Haaga-Heliassa sunnuntaihin 27.2. asti

Heikentyneen koronatilanteen vuoksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on päättänyt jatkaa etäopetusta sunnuntaihin 27.2. asti.

Etäopetus jatkuu Haaga-Heliassa helmikuun loppuun asti
Uutinen

Body

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu pyrkii takaamaan opetuksen keskeytymättömän jatkumisen ja välttämään samalla tartuntojen leviämisen opetushenkilöstöön ja opiskelijoihin.

Tämän vuoksi Haaga-Helian johtoryhmä on päättänyt jatkaa etäopetusta sunnuntaihin 27.2. asti.

Kampuksilla tapahtuva välttämättömäksi katsottu lähiopetus voidaan kuitenkin tarvittaessa järjestää terveysturvallisuudesta huolehtien.

Haaga-Heliassa opiskelijoiden ja henkilöstön terveys ja turvallisuus ovat ykkösprioriteetti, jonka vuoksi kaikessa päätöksenteossaan seurataan viranomaisten määräyksiä ja ohjeita.

Kampukset ovat avoinna, mutta niiden palvelut ovat auki rajoitetusti. Suurin osa palveluista on saavutettavissa myös verkossa.

Myös henkilöstön vahvaa etätyöskentelysuositusta jatketaan helmikuun loppuun asti kaikissa niissä tehtävissä, joissa se vain on mahdollista.

Ota yhteyttä
Teemu
Kokko
rehtori
rehtori, toimitusjohtaja
+358 294471900
teemu.kokko@haaga-helia.fi