Arenen selvitys: Yli puoli miljoonaa tutkintoa suoritettu ammattikorkeakouluissa

Ammattikorkeakouluissa on suoritettu 509 000 korkeakoulututkintoa vajaan 30 vuoden aikana. Haaga-Heliassa suoritettiin Metropolian jälkeen toiseksi eniten tutkintoja, 35 815.

Kuvituskuva opiskelijat yhdessä
News article

Body

Ammattikorkeakouluissa on suoritettu 509 000 korkeakoulututkintoa vajaan 30 vuoden aikana. Haaga-Heliassa suoritettiin Metropolian jälkeen toiseksi eniten tutkintoja, 35 815. Pääpaino on ollut työelämään valmistavissa AMK-tutkinnoissa, joita on suorittu 489 000. Vuodesta 2005 lähtien koulutustarjontaan on kuulunut myös ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK), joita on suoritettu yhteensä 29 000.

Ammattikorkeakoulut tarjoavat laajan koulutustarjonnan, jossa yleisimmin suoritettuja tutkintoja ovat insinööri (AMK), tradenomi (AMK), sairaanhoitaja (AMK) ja restonomi (AMK). Koulutusaloista suurin on sosiaali- ja terveysala, jossa eri ammateilla on omat tutkintonsa. Sote-alan AMK- ja YAMK tutkintoja on suoritettu 163 000. Toiseksi eniten valmistuneita on tekniikasta ja ICT-alalta (143 000). Kolmannen suuren ryhmän muodostaa liiketalous (111 000). Suurten alojen lisäksi ammattikorkeakoulut ovat merkittäviä kulttuuri-, luonnonvara- ja kasvatusalan kouluttajia.

Tutkintomäärien odotetaan kasvavan 2020-luvulla

Vuonna 2020 suoritettiin 24 370 AMK-tutkintoa. Suoritettujen tutkintojen määrä oli kolmatta vuotta samalla tasolla. Sen sijaan YAMK-tutkinnoissa oli kasvua, kun niitä valmistui vajaa 3900. Kasvua edellisestä vuodesta oli 16 prosenttia.

Suomen tavoitteena on lisätä korkeakoulututkinnon suorittaneiden osuutta 25-34-vuotiaista, joten tutkintomäärien odotetaan kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina. Ammattikorkeakouluissa opiskelupaikan vastaanottaneiden määrä kasvoi edellisvuodesta lähes 8 000 hakijalla eli runsaalla 16 prosentilla. Kasvu tapahtui sekä AMK-tutkintoon että YAMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa.

Osaajia jokaiseen maakuntaan

Suomen jokaisessa maakunnassa toimii vähintään yksi ammattikorkeakoulu varmistamassa osaavan työvoiman tarjontaa alueiden tarpeisiin. Valmistuneista keskimäärin yli puolet työllistyy opiskelumaakuntaansa. Uudellamaalla osuus on yli 90 prosenttia.

Koulutuksen merkitystä alueille kuvaa vasta valmistuneiden hyvä työllistyminen. Viime vuosina AMK-tutkinnon suorittaneista lähes 90 prosenttia ja YAMK:n suorittaneista 95 prosenttia oli työssä vuosi valmistumisen jälkeen.

Eniten tutkintoja, 52 000, on suoritettu pääkaupunkiseudulla toimivassa Metropoliassa ja sitä edeltäneissä ammattikorkeakouluissa.

Ammattikorkeakoulujen lyhyen historian takia valmistuneita on enemmän nuoremmissa ikäluokissa: joka viides 30–40-vuotias on valmistunut ammattikorkeakoulusta.

Vakinainen ammattikorkeakoulutus täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Ensimmäiset ammattikorkeakoulut aloittivat toimintansa 1991–92 väliaikaisina. Ensimmäiset vakinaiset toimiluvat myönnettiin 1996 ja vuoteen 2000 mennessä kaikki ammattikorkeakoulut olivat vakinaistuneet. Poliisien kouluttaminen siirtyi 1998 aloittaneeseen Poliisiammattikorkeakouluun. Ahvenanmaalle perustettiin 2003 Högskolan på Åland, joka on maakunnan korkeinta opetusta antava oppilaitos.

Nykyisin Suomessa on 24 ammattikorkeakoulua, joissa on noin 150 000 opiskelijaa. Yli puolet alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa suorittavista opiskelijoista on ammattikorkeakoluissa. Lisäksi ammattikorkeakoulut vuodesta 1996 kouluttaneet ammatillisten opettajien pedagogisen pätevyyden. Heitä on valmistunut yli 30 000.

Alkuperäinen tiedote löytyy Arenen sivuilta