AI-TIE Etelä-Suomi potkaistiin käyntiin viime torstaina

Haaga-Helia ammattikorkeakoulun koordinoima AI-TIE Etelä-Suomi -hanke potkaistiin käyntiin viime torstaina Pasilan kampuksella. Tilaisuuteen osallistui yhteensä noin viisikymmentä yritysedustajaa.

AI-TIE Etelä-Suomi
Uutinen

Body

Uudenmaan ja Kymenlaakson pk-yritysten tekoälyosaamisen kehittämisen tähtäävä AI-TIE Etelä-Suomi -hanke potkaistiin käyntiin Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Pasilan kampuksella viime torstaina.

Tilaisuus veti paikanpäälle yli kolmekymmentä yritysten edustajaa ja etäyhteyden äärelläkin oli yli kaksikymmentä henkilöä.

Hankkeen tavoitteena on tuoda uusimmat tekoälyratkaisut myös pienten ja keskisuurten yritysten ulottuville niin kutsuttujen mikrokiihdyttämöiden avulla.

Hankkeessa hyödynnetään aikaisemmin toteutetun AI-TIE:n asiantuntijuutta, sen yhteydessä syntyneitä monipuolisia opetus- ja koulutusmateriaaleja sekä muita verkkosisältöjä.

Tarve kiihdyttämölle on ilmeinen

Moni odotteli innolla hankkeen käynnistymistä.

Yritysten edustajat pitivät etenkin tilaisuuden yhteydessä järjestetystä paneelikeskustelusta sekä verkostoitumiskeskusteluista, jossa he pääsivät jakamaan ajatuksiaan muiden samassa tilanteessa olevien yritysedustajien kanssa.

Haaga-Helian projektipäällikkö Anna Ruohosen mukaan 75 % kiihdyttämöön osallistuvasta yli kolmestakymmenestä yrityksestä on kertonut, etteivät ne vielä toistaiseksi hyödynnä tekoälyä liiketoiminnassaan. Tarve kiihdyttämölle on niin ikään ilmeinen.

– Yritykset näkevät tekoälyssä monipuolista potentiaalia erityisesti tuotteiden ja palveluiden, myynnin ja markkinoinnin sekä asiakaspalvelun ja laadunvalvonnan kehittämisen saralla, hän kertoo.

AI-TIE Etelä-Suomi -hankkeen toteutuksesta vastaavat Haaga-Helia ja Laurea ammattikorkeakoulut. Viestintä- ja verkostokumppanina toimii Kotka-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursor. Hankkeen rahoittavat EAKR (REACT-EU) sekä Uudenmaan ja Kymenmaan liitot.

Virtuaalikurssi on nyt avattu

Samassa yhteydessä lanseerattiin myös AI in Business -virtuaalikurssi, joka on avoin yritysedustajien ilmoittautumiselle.

Kurssilla osallistujat oppivat soveltamaan tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia oman liiketoimintansa kehittämiseen, tunnistamaan ja priorisoimaan tekoälyn käyttötapauksia. Kurssi on rakennettu erityisesti PK-yritysten tarpeisiin.

Kurssin ei edellytä aikaisempaa tekoälyosaamista ja sen voi opiskella täysin omaan tahtiin. Suorittamiseen kuluu aikaa noin 10–15 tuntia.

Kurssin suoritettua osallistuja hallitsee tekoälyn perusterminologian sekä kykenee suunnittelemaan tekoälyn käyttökohteita oman yrityksensä tarpeisiin ja tulevaisuuden strategisiin tavoitteisiin perustuen.

Kurssi on täysin maksuton ja se toteutetaan Euroopan aluekehitysrahasto EAKR:n (REACT-EU) sekä Uudenmaan liiton ja Kymenlaakson liiton tuella.

Lisää tietoa kurssista löydät osoitteesta: www.ai-in-business.fi tai https://haagaheliaonline.fi/fi/ai-in-business/

AI-TIE Etelä-Suomi

 

AI-TIE Etelä-Suomi

 

AI-TIE Etelä-Suomi

 

 

Ota yhteyttä
Anna
Lahtinen
Senior Researcher
+358 294471253
anna.lahtinen@haaga-helia.fi