”Vastuullisuus on yksi matkailualan isoimmista teemoista nyt ja tulevaisuudessa” – Nora Köck kiinnostui Haaga-Heliassa kestävästä kehityksestä ja yritysvastuusta

Restonomiksi opiskeleva Nora Köck uskoo, että matkailualan toimintatavat ja palvelut kehittyvät merkittävästi tulevina vuosina.

Nora Köck
01.07.2021
Opiskelijatarina

Kun valmistuin lukiosta, en yhtään tiennyt, mitä haluaisin tehdä isona. Seikkailunnälkäni lennätti minut viettämään välivuotta Uuteen-Seelantiin, jossa työskentelin muun muassa bataattifarmilla. En löytänyt intohimoani bataateista, mutta onneksi pääsin töihin laskettelukeskukseen. Siellä kiinnostukseni matkailualaan syttyi varovaiseen liekkiin.

Opiskelen tällä hetkellä Haaga-Heliassa viimeistä vuotta restonomiksi. Opintoihini on kuulunut muun muassa palvelumuotoilua, kestävää kehitystä ja yritysvastuuta sekä markkinointia. Omalta jutulta on tuntunut erityisesti matkailupalveluiden vastuullinen kehittäminen. Opinnäytetyöhöni sisältyy kestävän kehityksen suunnitelma Adventure Partners -nimiselle yritykselle, joka on erikoistunut kiipeilyelämyksiin. Suunnitelman vieminen käytäntöön on heille iso juttu, ja sen avulla yrityksen on mahdollista saada Visit Finlandin lanseeraama Sustainable Travel -sertifikaatti. 

Vastuullisuus on yksi matkailualan isoimmista teemoista nyt ja tulevaisuudessa. Tällä hetkellä matkailualan elpyminen mietityttää jonkin verran, vaikka uskonkin kirkkaampaan tulevaisuuteen. Matkailualalla on jo nyt kehitetty nopeasti palveluita uuteen normaaliin sopivammiksi. Haaga-Helian opintojen myötä olen oivaltanut, miten iso merkitys kohderyhmällä on palveluiden suunnittelussa ja markkinoinnissa. Pohjoisen matkustamista on aina markkinoitu vahvasti ulkomaalaisille turisteille, mutta se, kenelle palveluita tullaan jatkossa suunnittelemaan, muuttuu varmasti jonkin verran. Olisi mielenkiintoista päästä kehittämään ja markkinoimaan vastuullista Pohjoisen matkailua suomalaisille. Vaikka korona-aika on ollut kaikille haastavaa, on ollut ihana huomata, miten moni suomalainen on jo nyt alkanut nähdä Suomen kauneuden ja matkailumahdollisuudet aivan uudessa valossa.

Nyt kun koulu lähenee loppuaan, olen pohtinut paljon sitä, millaisia oppeja olen haalinut Haaga-Heliasta tulevaisuuteeni. Parasta on ehdottomasti ollut se, että kouluprojekteissa on päässyt tekemään yhteistyötä erilaisten ihmisten ja yritysten kanssa. Se on mielestäni valmistanut minua hyvin työelämään. Englannin kieli ei ole koskaan ollut vahvuuteni, joten koulutusohjelman opetuskieli jännitti aika paljon etukäteen. Haaga-Heliassa taitoni ja rohkeuteni käyttää englantia on kuitenkin kasvanut merkittävästi. Matkailualalla kielitaito on todella oleellista! Matkailualalla myös esiintymistaidot joutuvat koetukselle jo ihan jokapäiväisessä asiakaspalvelutyössä. Siksi onkin ollut mahtavaa, että Haaga-Heliassa olen saanut kokemusta ja uskallusta esiintyä ihmisten edessä.

Vaikka kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, suhtaudun siihen levollisin mielin. Suurimpana toiveenani olisi tietysti se, että voisin työskennellä matkailualalla ja tehdä jotakin sellaista, jolla on oikeasti merkitystä. Vastuullisuus tulee varmasti olemaan iso osa tulevaa työtäni, oli kyseessä sitten vastuullisempien matkailupalveluiden suunnittelu tai työpaikan toimintatapojen kehittäminen. Jos tämän kaiken lisäksi pääsisin vielä hyppäämään irti niin sanotusta perinteisestä arjesta ja muuttamaan Lappiin, niin elämä olisi aika ihanaa.

Lue lisää koulutuksesta