”Upeaa päästä opiskelemaan asioita, jotka ovat kiinnostaneet pikkupojasta asti” – Erno Miettisen unelma sai siivet Haaga-Helian Aviation Business -opintojen myötä

Ketäpä pikkulasta eivät lentokoneet ja lentäminen kiinnostaisi! Erno Miettinen oli jo varhain päättänyt tehdä lapsuuden unelmasta itselleen myös työn, mutta Korona-pandemia sai epäröimään, onko ilmailualalla tulevaisuutta. Opiskellessa epäilykset haihtuivat.

Erno Miettinen
25.11.2021
Opiskelijatarina

Vuonna 2019 Erno Miettinen valmistui ylioppilaaksi Kuopion taideainepainotteisesta Lumit-lukiosta. Ulospäin suuntautunut, ikänsä ilmailualaa seurannut nuori aikuinen näki itsensä ”isona” Passenger Services Supervisor -tyyppisessä positiossa tai johdon assistenttina lentoyhtiön palveluksessa.

- Lukion jälkeen tein vuoden töitä koulunkäyntiavustajana ja tutkin opiskeluvaihtoehtoja. Haaga-Helian Aviation Business -opinnot ja BBA-tutkinto vaikuttivat heti hyvältä, Miettinen kertoo.

Haaga-Helian Aviation Business –opintokokonaisuus antaa opiskelijoille perusvalmiudet toimia ilmailualan liiketoimintaympäristössä, ja selkeän käsityksen alan prosesseista. Opinnot kartuttavat taitoja liittyen niin ilmailualan palvelu- ja myyntipuoleen kuin taloushallintoon ja bisneksen kehittämiseenkin.

Erno Miettinen hyväksyttiin koulutukseen, ja hän aloitti opiskelunsa Haaga-Helian Porvoon kampuksella tammikuussa 2021. Kuten sanottu, ilmailu oli ollut hänen oma juttunsa jo tätä ennen, mutta ”opintojen mielekkyys yllätti silti!”, Miettinen kertoo.

- Pääsin tutustumaan alan operatiiviseen puoleen ja kuulla alan ammattilaisten mielenkiintoisia luentoja. Lisäksi jatko-opintomahdollisuudet näyttävät lupaavilta, ja suunnittelen jo maisterivaiheen suorittamista yliopistossa.

Vastuullisuus inspiroi

Pandemia-tilanteesta johtuen kaikki opinnot toteutettiin ensin etänä alkuvuonna 2021. Sittemmin on siirrytty hybridi-mallin opetukseen ja tulevia opintojaksoja toteutetaan lähiopetuksena. Itsenäistä opiskelua ja ryhmätyöskentelyä, teoriaa ja käytännön tietoutta on Miettisen mukaan ollut sopivassa suhteessa.

- Koronan riehuessa maailmalla samoihin aikoihin kun aloittelin opintojani, kävi mielessä, onko tässä tilanteessa mitään järkeä opiskella tällaista alaa, Miettinen tunnustaa.

- Etä-opintojen sujuvuus, Haaga-Helian inspiroiva ilmapiiri ja saman henkisistä ihmisistä koostuva, tiivis opiskelijaporukka ovat kuitenkin saaneet minut vakuuttuneeksi siitä, että olen juuri siellä missä pitääkin.

Pandemioiden lisäksi myös ilmastonmuutos mietityttää eritoten matkailun sekä ilmailun parissa työskenteleviä ja opiskelevia. Vastuullisuus luo kuitenkin uskoa tulevaan, ja sitä painotetaan Aviation Business -opinnoissakin.

Miettinen ei usko ilmailun toimialana ja lentämisen matkustusmuotona katoavan mihinkään.

- Kyse on uudesta näkökulmasta, kestävistä käytänteistä, hän sanoo ja lisää kokeneensa omassa, innostuneessa ja kansainvälisessä opiskelijaryhmässään niin paljon idearikasta vuorovaikutusta, että uskoo vastuullisen ilmailun käytännönratkaisujenkin olevan ihan nurkan takana.