”Kun voi itse suunnitella opintopolkunsa, löytää helpommin tulevaisuutensa suunnan” – Josefiina löysi oman alansa työpaikan Haaga-Helian opintojen kautta

Josefiina Lähdekorpi on Haaga-Helian tradenomiopiskelija, joka erikoistuu myyntiin. Haaga-Helian opintojen ansiosta Josefiina löysi oman alansa työpaikan, jossa hän on jo ehtinyt saada ensimmäisen ylennyksensä.

Josefiina Lähdekorpi
28.01.2022
Opiskelijatarina

Haaga-Helia on yksi johtavista myyntiosaajien kouluttajista Suomessa. Myyntiin suuntautuessa voi valita kolmesta oppimispolusta (konsultatiivinen myynti, digitaalinen myynti tai kansainvälinen myynti) itselleen sopivimman tai vaihtoehtoisesti suunnitella täysin omannäköisen oppimiskokonaisuuden. Tradenomiopintoihin voi yhdistää opintoja myös muista Haaga-Helian tutkinnoista ja hankkia sellaisen osaamisyhdistelmän, jota työnantajat arvostavat. 

- On mahtavaa, että Haaga-Heliassa pystyy valitsemaan omat opinnot paljon vapaammin kuin ennen. Kun pystyy suunnittelemaan opintonsa omien mielenkiinnon kohteiden mukaan, löytää helpommin itselleen sen oikean urapolun, Josefiina pohtii. 

Josefiina viimeistelee vielä opinnäytetyötään, mutta hän on jo ottanut ensimmäiset askeleensa myyntityön parissa. 

- Haaga-Helian slogan ”avaa ovet työelämään” pitää paikkansa. Opinnoissa tehdään paljon yhteistyötä yritysten kanssa, mikä valmistaa opiskelijoita tosi hyvin oikeaan työelämään. Opintojeni kautta sain nykyisen oman alan työpaikkani, Josefiina iloitsee. 

”Jokainen meistä tarvitsee myyntitaitoja” 

Kattavat ja monipuoliset liiketalouden opinnot luovat perustan opiskelijan kehitykselle myynnin asiantuntijaksi. Opintojen myötä opiskelijalle kertyy laaja-alaista näkemystä ja liiketoimintaosaamista, jolle on kysyntää työmarkkinoilla. Josefiina onkin ollut tyytyväinen Haaga-Helian koulutukseen. 

- Myynnin opinnoista on ollut tosi paljon hyötyä nykyisessä työssäni, ja ihan varmasti opinnoissa kartuttamani osaaminen on mahdollistanut minulle myös ensimmäisen ylennykseni, kiittelee Josefiina. 

- Parhaita puolia Haaga-Heliassa ovat mielenkiintoiset kurssit, innostavat opettajat sekä ihanat kanssaopiskelijat, hän jatkaa. 

Josefiina suosittelee Haaga-Helian myynnin opintoja oikeastaan ihan kaikille. 

- Jokainen meistä tarvitsee myyntitaitoja. Esimerkiksi jos haaveilet jostakin työpaikasta, niin sinun täytyy ensimmäisenä myydä oma osaamisesi tulevalle työnantajalle. Jos haaveissasi on ura myynnin parissa, niin Haaga-Heliassa saat taatusti parhaat opit, sillä täällä opiskellaan monipuolisesti ja käytännönläheisesti yhteistyössä yritysten kanssa. 

Tulevaisuudessa Josefiina haluaa kehittyä omalla alallaan ja kerätä vielä enemmän kokemusta myynnin kentältä. Myös ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot houkuttelevat.  

Tuleville opiskelijoille Josefiina haluaa lähettää kannustavia terveisiä: 

- Kannattaa lähteä mukaan kaikkeen, mikä vähänkin kiinnostaa, oli se sitten tutorointi tai vaihto-opinnot ulkomailla. Ota kaikki ilo irti opiskelijaelämästä!