Jalkapalloilija Pekka Lagerblomin ura jatkuu urheilujournalismin parissa

Entinen huippujalkapalloilija Pekka Lagerblom haki uralleen jatkoa Haaga-Helian urheilujournalismin erikoistumiskoulutuksesta.

Pekka Lagerblom
09.03.2023
Alumnitarina

Muun muassa Veikkaus- ja Bundesliigassa pelannut Pekka Lagerblom kiinnostui jo jalkapallovuosinaan urheilujournalistin urasta.

Mies on sittemmin suorittanut Haaga-Heliassa urheilujournalismin erikoistumiskoulutuksen, joka antaa monipuoliset valmiudet toimimiseen urheilutoimittajana eri medioissa sekä muissa alan viestintätehtävissä.

Valmistuttuaan Haaga-Heliasta Pekka on tehnyt jo useamman vuoden media-alan töitä esimerkiksi Nelosella ja Ylellä.

– Kiinnostuin journalismista maailmalla viettämieni vuosieni aikana. Ammattiurheilijana olen elänyt pitkään urheilun parissa ja minua viehättää se urheiluhenki, joka eri lajeista ja urheilijoista kumpuaa. Olin jonkin aikaa etsinyt sopivaa journalismikoulutusta, kun törmäsin vähän sattumalta Haaga-Helian tarjoamaan urheilujournalismin erikoistumiskoulutukseen. Ajoitus ei olisi voinut olla oman elämäntilanteeni kohdalla parempi, joten hain ja onnekseni pääsin mukaan, Pekka kertoo.

Rohkeutta astua kameran eteen

Pekka kertoo opiskelun Haaga-Heliassa olleen antoisaa, ja opinnoissa korostui aito tekeminen. Niiden  aikana hän pääsi kokeilemaan radio- ja tv-työtä, otteluiden selostamista, vierailemaan urheilugaalassa ja raportoimaan Salpausselän kisoja.

Opinnoissa syntyi myös paljon hyödyllisiä alan kontakteja. 

– Pääsimme opinnoissamme kuulemaan jo työssä olevien journalistien kokemuksia siitä, millaista on urheilutoimittajan arki. Opinnot toimivat oivana tukena tulevia työtehtäviä varten, Pekka summaa.

Journalismin kenttään laaja-alaisesti ja käytännönläheisesti tutustuminen on luonut hyvän pohjan nykyiselle uralle. Opinnot antoivat hyvät peruseväät ja valmiudet toimia journalismin parissa sekä myös rohkeutta astua kameran eteen.

Urheilijasta toimittajaksi

Pekka on päässytkin jo tekemään lukuisia erilaisia media-alan töitä jalkapallon parissa.

– Valmistuttuani olen saanut tehdä monia median-alan töitä freelancerina. Olen toiminut jo useamman vuoden Nelosen ja Ruutu Urheilun Veikkausliiga-tuotannoissa, joissa olin mukana asiantuntijana ja kenttätoimittajana. Tein myös yhden kauden ajan onside-haastattelujaksoja, jotka itse suunnittelin ja käsikirjoitin, hän kertoo.

– Olen myös ollut mukana Ylen EM- ja MM-kisojen studiotiimeissä tekemässä sisältöä toimittajan ja  asiantuntijan rooleissa.  Olen tehnyt studioiden sisällä myös juontajan rooleja pienempien haastattelujen ja juontopätkien muodossa.

Kaikille urheiluhulluille

Haaveena onkin tulevaisuudessa päästä tekemään journalismia kokopäivätyönä. Myös juontotehtävät kiinnostavat.

– Muutama oma podcast-/haastattelusarja onkin jo suunnitteilla. Niiden kautta haluan saada lisää kokemusta haastattelutyöstä. Kaukaisena haaveena on myös suunnitella, käsikirjoittaa ja toteuttaa oma urheiluaiheinen dokumentti henkilökuvahaastattelujen muodossa, ja totta kai päästä juontamaan jalkapallo- ja urheilustudioita päätoimisena toimittajana, Pekka nauraa.

Entinen huippujalkapalloilija ja nykyinen urheilujournalisti kehottaa uusia opiskelijoita heittäytymään ja olemaan rohkeita.

– Olkaa kiinnostuneita ja tehkää koulutehtävät niin kuin toimisitte jo toimittajina. Ne toimivat työnäytteinä tuleviin tehtäviin ja avaavat ovia. Kielellisen ilmaisun rikkaus on myös tärkeää, koska sekä kirjoittavan että audiovisuaalista journalismia tekevän on hallittava suomen kielen perusteet hyvin. Lukeminen, oli se sitten kirjallisuutta tai aikakausilehtiä,  rikastuttaa aina omaa ilmaisua entistä paremmaksi, Pekka pohtii.

– Opinnot sopivat kaikille urheilutoimittajan työstä kiinnostuneille urheiluhulluille – jopa minunlaisilleni journalismin vasta-alkajille, jolla ei aiempaa toimittajakokemusta ollut!