"Haluan osaltani edistää kestäviä ratkaisuja, jotka luovat positiivista vaikutusta niin ympäristölle kuin ihmisillekin"

Ympäristöasiat ovat aina olleet Karim Pelkosen sydäntä lähellä. Nykyisessä tehtävässään Postin vastuullisuusasiantuntijana hän pääsee kehittämään kestävää ja vastuullista liiketoimintaa.

Karim Pelkonen, Posti
28.02.2025
Yritysyhteistyö

Karim on valmistunut Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmasta. Koulutuspolku pohjaa kuitenkin Haaga-Heliaan, sillä Karim opiskeli ammattikorkeakoulussa IT-tradenomiopintoja noin vuoden verran lukio-opintojen jälkeen.  

– Tietojenkäsittely ja alan tarjoamat monipuoliset työllisyysmahdollisuudet kiinnostivat. Halusin kuitenkin yhdistää tietojenkäsittelyn esimerkiksi liiketoimintaan ja kestävään kehitykseen, joten suuntasin vuoden IT-opintojen jälkeen opiskelemaan ympäristötieteitä, josta sittemmin valmistuin maisteriksi.  

Työpaikka löytyi Postilta, jossa Karim työskenteli yritysasiakasneuvonnan puolella ennen siirtymistään yrityksen vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdetiimiin. Nykyiseen rooliinsa hän päätyi osittain oma-aloitteisuuteni ansiosta. 

– Iso konserni tarjoaa mahdollisuuksia päästä tutustumaan monipuolisesti liiketoiminnan eri sektoreihin, verkostoitumaan ja tutustumaan jatkuvasti uusiin eri alojen asiantuntijoihin. Ilmaisin kiinnostukseni päästä työskentelemään vastuullisuusasioiden ympärillä, josta keskustelu mahdollisesti siirtymisestä vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdetiimiin lähti. Otin yhteyttä oikeisiin henkilöihin ja myin osaamistani heille. 

Ympäristötieteiden ja IT:n opinnot ovat osoittautuneet toimivaksi pohjaksi Karimin nykyisen tehtävänkuvan kannalta.  

– Opintoni Haaga-Heliassa antoivat minulle vahvan pohjan kehittää data-analysointitaitojani ja soveltaa niitä ympäristöalalla. Opinnot tukivat myös IT-ratkaisujen kehittämistä kestävän kehityksen näkökulmasta, mikä yhdistyi myöhemmin ympäristöalan opintoihini. 

Kestäviä ratkaisuja etsimässä 

Postissa Karimin tyypillinen työpäivä juoksee liukuvasti perinteisten toimistoaikojen sisällä, mutta päivien sisältö vaihtelee paljon. Työ on antoisaa ja tarjoaa jatkuvasti uutta opittavaa. Työ on myös vastuullista ja itsenäistä asiantuntijatyötä, jossa korostuvat tiimityö- ja projektiosaamistaidot. 

–  Vastuullisuusasiantuntijana työni on asiantuntijatyötä, ja koordinoin tällä hetkellä esimerkiksi asiakaspäästöraportointiamme, olen mukana sen kehittämisestä sekä toimin yhteyshenkilönä yritysasiakkaillemme vastuullisuusasioissa. Työni on erittäin mielenkiintoista ja välillä haastavaa, mutta ennen kaikkea opettavaista. 

Vastuullisuusosaamisen merkitys kasvaa työelämässä kovaa vauhtia. Karim pohtii, että ennen kaikkea vastuullisessa liiketoiminnassa kyse on laajasta spektristä – oman organisaation lisäksi asiakkaista, sidosryhmistä ja lopulta koko maapallosta. 

–  Haluan osaltani edistää kestäviä ratkaisuja, jotka luovat positiivista vaikutusta niin ympäristölle kuin ihmisillekin. Se tarkoittaa sitä, että kasvu ja kehitys tapahtuvat yhden planeetan rajoissa samalla, kun huolehdimme toisistamme ja ympäröivästä yhteiskunnasta.  

Terveiset Haaga-Helian opiskelijoille ja alumneille 

Posti tarjoaa monelle muun muassa ensimmäisen työpaikan, ja opintojen ohella tehtäviä töitä löytyy kaikenikäisille sekä erilaisen taustan ja kokemuksen omaaville. Yrityksessä on mahdollisuuksia monenlaisille uramahdollisuuksille myös valmistumisen jälkeenkin.  

MilIaisia terveisiä Karim lähettäisi Haaga-Helian opiskelijoille ja alumneille? 

– Työnantajana voin ehdottomasti suositella Postia. Yrityksen arvot pohjautuvat vahvasti työntekijöistä välittämiseen.  Posti on iso kansainvälinen yritys ja avoimia tehtäviä löytyy, joten suosittelen tsekkaamaan Postin verkkosivuilta avoimet työpaikkamme. Posti haluaa tarjota työmahdollisuuksia nuorille ja valmistuneille, kuten esimerkiksi IT-alalle suuntautuville.  

Haaga-Heliasta jäi mieleen erityisesti käytännönläheinen opetus ja verkostoitumismahdollisuudet, jotka valmistivat hyvin työelämään ja antoivat eväitä jatkuvaan oppimiseen. 

– Lisäksi sain arvokasta tietoa erilaisista urapoluista ja mahdollisuuksista, joita toivottavasti pääsen hyödyntämään jatkossa työssäni!