"Haaga-Helian valmennusopinnot ovat olleet loistava investointi omaan kehittymiseen ja työelämän tueksi"

Suomen Cheerleadingliiton valmennuspäällikkö Nita Rikström kertoo saaneensa Haaga-Helian liikunnanohjaajan ylemmästä AMK-tutkinnosta uusia näkökulmia ja osaamista, joka on auttanut kehittämään valmennuksessa keskeisiä taitoja, kuten viestintää, projektinhallintaa ja ihmiskäsitystä.

Nita Rikström
10.03.2025
Opiskelijatarina

Miten päädyit valmennusopintoihin Haaga-Heliaan?

Valmennusopinnot Haaga-Heliassa olivat minulle oikea valinta, koska ymmärsin, että hyvä valmentaja tarvitsee monenlaisia taitoja. Yksi tärkeimmistä asioista, jonka opin, oli se, että vaikka olisi mitä osaamista ja hyviä ideoita, ne eivät mene perille, jos ei osaa viestiä niistä muille. Kommunikaatio ja viestintä ovat todella keskeisiä.

Miten valmennusopinnot ovat auttaneet sinua urallasi?

– Näen, että opinnot auttavat erityisesti siinä, jos haluaa tulevaisuudessa ottaa haltuun esimiestehtäviä tai muita johtotehtäviä. Opinnoissa on myös paljon projektinhallintaan liittyvää osaamista, joka on todella tärkeää nykyisessä työtehtävässäni.

Miten olet hyötynyt opiskeluista?

– Opintojen aikana verkostot ovat kasvaneet valtavasti. On ollut hienoa päästä keskustelemaan eri alojen ihmisten kanssa urheilun ydinasioista. Tämä on laajentanut näkökulmaani ja auttanut omaan kehitykseeni. Opiskeluryhmissä tekemämme koulutehtävät ovat tuoneet hyvää puhtia oman osaamisen kehittämiseen. Yksi opintojen isoista yllättävistä puolista oli yhteisöllisyyden tunne, joka syntyi, vaikka opiskeluporukalla ei ollutkaan paljon lähipalveluaikaa yhdessä. Silti yhteishenki syntyi nopeasti.

Miten opintojen sisällöt ovat tukeneet työelämääsi?

– Erityisesti valmennuspuolella kouluttautuminen on äärimmäisen tärkeää. Ihmiskäsitys, valmennuskäsitys ja ryhmäilmiöt ovat keskeisiä valmennuksessa. Olemme saanet opinnoista enemmän tietoa näistä asioista, ja pystymme syventämään osaamistamme. Jos nämä asiat pohjautuvat vain perinteisiin malleihin, jotain voi jäädä saavuttamatta.

Mitä sanoisit niille, jotka miettivät valmennusopintoihin hakeutumista?

– Opiskelu tukee todella hyvin työelämää, eikä niitä pitäisi ajatella kahtena erillisenä kokonaisuutena. Se rytmittää elämää ja tuo uutta virtaa työhön. Haaga-Helian valmennusopinnot ovat olleet loistava investointi omaan kehittymiseen ja työelämän tueksi. Jos haluaa kehittää itseään valmentajana ja viedä uransa uudelle tasolle, Haaga-Helia on oikea valinta.