Diplomi-insinööri päivitti osaamistaan ammatillisilla opettajaopinnoilla

Tuotekehityspäällikkö Päivi Linteri sanoo, että ammatillisista opettajaopinnoista on hyötyä työelämässä laaja-alaisesti, vaikka opettajan uralle ei heti lähtisikään.

Päivi Linteri
06.06.2023
Alumnitarina

Konetekniikan alalta DI:ksi valmistunut Päivi on uransa aikana työskennellyt insinöörinä kolmen eri toimialan parissa: paperi-, terveysteknologia- ja sähköteollisuuden.

– Nuorena diplomi-insinöörinä ensimmäinen työpaikkani oli paperiteollisuudelle laitteita valmistavan Valmetin Järvenpään tehtaalla. Tällä hetkellä toimin tuotekehityspäällikkönä Helenin sähköisen liikenteen tiimissä sähköautojen latauslaitteiden ja -ratkaisujen parissa.

Työelämässä Päivi huomasi, että voisi olla hyödyllistä laajentaa omaa osaamista kasvatustieteistä ja nykypäivän pedagogisista keinovalikoimista. Haaga-Helian ammatilliset opettajaopinnot kuulostivat mielenkiintoisilta.

– Toki opettajankoulutuksen antama pätevyys toimia opettajana oli myös tärkeä motivaatiotekijä hakeutua opintoihin. Koska tarkoituksena oli tehdä opintoja töiden ohessa, hain viikonloppuryhmään. Valintaprosessi oli varsin yksinkertainen, sillä hakemus tehtiin netissä ja myös todistukset pystyi toimittamaan digitaalisina.

Vertaisryhmätoiminta oli parasta

Haaga-Heliassa opiskelu sisälsi omatoimisen opiskelun lisäksi kontaktissa pidettyjä luentoja, työpajoja, työharjoittelua ja opetuksen havainnointia. Ammatillisissa opettajaopinnoissa opiskelu alkaa aina toukokuussa, mutta pääosa opiskelusta tapahtuu kuitenkin talven aikana Haaga-Helian Pasilan kampuksella.

– Edellisestä kerrastani koulunpenkillä oli kulunut jokunen tovi. On todettava asioiden muuttuneen melko paljon niistä ajoista! Henkilökohtaistaminen ja aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen olivat esimerkiksi opintojen aikana tulleita uusia tuttavuuksia. 

– Mielenkiintoiset luennot ja opettavaiset työpajat valmistivat opettajaharjoitteluun. Omat harjoitteluni pitivät sisällään opinnäytetyön ohjaamista sekä työ- että kouluympäristöissä pidettyjä oppitunteja. Parasta opinnoissa oli kuitenkin vertaisryhmätoiminta. Vertaisryhmässä tuimme, sparrasimme ja kannustimme toisiamme sinnikkäästi kohti valmistumista.

Päivi pohtii, että opettajaopinnot Haaga-Heliassa avarsivat omaa maailmankatsomusta humanististen tieteiden suuntaan. Opintojen aikana karttuvista taidoista on hyötyä työelämässä laaja-alaisesti, vaikka opettajan uralle ei heti lähtisikään.

– Sain  konkreettisesti hyviä vinkkejä motivointiin ja työkaluja siihen, miten ja millaisista osatekijöistä hyvä koulutus tai oppitunti koostuu. Nykypäivän matriisiorganisaatioissa näistä taidoista on varmasti apua. Opeopinnot päivittivät tietoni tämän päivän ammatillisesta koulutuksesta. Opintojen kautta saatu pätevyys toimii myös hyvänä pohjana siihen tulevaisuuden mahdolliseen hetkeen, jossa työura taas hakee uutta suuntaa.

Tutustu ammatillisen opettajan koulutukseen

Ota yhteyttä
Hakijapalvelut Opettajankoulutus
050 501 3079
opehaku@haaga-helia.fi