Avoimen AMK:n tradenomiopinnot avasivat uusia mahdollisuuksia

Ahmed Mohamud aloitti liiketalouden tradenomiopinnot avoimessa ammattikorkeakoulussa. Valintaprosessi oli helppo, opiskelemaan pääsi heti, eikä pääsykokeitakaan tarvinnut odottaa.

ahmed
22.05.2023
Opiskelijatarina

Ahmed Mohamud valmistui lukiosta vuoden 2019 keväällä, jonka jälkeen hän on tehnyt monenlaista – pelannut koripalloa SM-tasolla, suorittanut varusmiespalveluksen ja työskentellyt UPS:lla kuriirina. Jossain vaiheessa aika oli kypsä myös jatko-opinnoille.

Opiskelupaikaksi valikoitui Haaga-Helia ja liiketalouden tradenomiopinnot avoimessa AMK:ssa. Opiskelupaikka valikoitui tavallaan sattumalta.

– Minulla on pari perhetuttua, jotka valmistuivat sinä vuonna Haaga-Heliasta. Tuohon aikaan olin miettinyt töiden lopettamista UPS:lla ja keskustelin sattumoisin heidän kanssaan Haaga-Helian koulutusmahdollisuuksista, Ahmed kertoo.

Avoimessa AMK:ssa pääsi helposti ja nopeasti kiinni opintoihin

Ahmed muistelee, että tutkiessaan Haaga-Helian vaihtoehtoja kaikista kiinnostavimmilta vaikuttivat tradenomin opinnot.

– Tradenomiopinnot olivat oikeastaan selkeästi ainoa koulutus, joka vaikutti omalta jutulta. Mielestäni on vain hyvä asia, jos moni asia kiinnostaa. Yksi syy lähteä  opiskelemaan tradenomiksi oli se, että tradenomina ei tarvitse sitoutua yhteen ammattiin loppuelämäksi, Ahmed muistelee.

– Koulutus kattaa tarvittavat työvälineet monen eri alan hommiin. Tykkään jatkuvasti kehittyä ja uskon vahvasti pääseväni pitkälle tällä meiningillä. Viiden vuoden kuluttua toivon olevani alani rautainen asiantuntija tai ehkä jopa yrittäjä.

Tuolla hetkellä parhaalta ratkaisulta tuntui myös hakea opintoihin avoimeen ammattikorkeakouluun. Tutkinto-opintoihin hakiessa Ahmed olisi joutunut odottamaan syksyn pääsykokeita ja myös valmistautumaan niihin. Näin säästyi ylimääräistä aikaa ja vaivaa.

– Avoimen ammattikorkeakoulun hakuprosessi oli todella helppo. Ilmoittauduin opiskelijaksi ja maksoin lukuvuosimaksun verkossa. Tämän jälkeen sain tunnukset ja pääsin valitsemaan opintoja Pepissä, kertoo Ahmed.

– Lisäksi ajattelin, että jos suoritan ensimmäisen vuoden tradenomiopinnot pois alta, voin jatkaa toisena vuotena suoraan opintojani eteenpäin, jos minut valitaan tutkinto-opiskelijaksi.

HR ja esimiestyö kiinnostaa

Ahmed aloitti työn ohessa opinnot avoimessa tammikuussa 2021.

– Minulla oli onneksi tuttujen kautta käytyjen keskusteluiden kautta hyvä käsitys siitä, millaista AMK-opiskelu on. Muuten olisin varmasti ollut yllättynyt siitä, miten paljon opinnoissa täytyy itse tehdä asioita. Olen myös tehnyt jonkin verran keikkatöitä opintojen aikana. Opintojen ja työelämän yhdistäminen on ollut helppoa. Kannattaa kyllä järjestellä asiat hyvään kondikseen, jotta tietää, milloin pystyy tekemään töitä ja milloin opiskelu vaatii enemmän aikaa.

Ahmed  aikoo suuntautua tradenomin opinnoissaan HR ja esimiestyö -alueeseen. Suuntautumisopinnot alkavat syksyllä. Avoimessa AMK:ssa hän ei enää jatka, sillä hän sai tutkinto-opiskelijan paikan toukokuussa.

– Tämän lisäksi parasta, mitä opinnot ovat tähän mennessä poikineet, on tämän vuoden kesätyöni. Vaikka en ole vielä aloittanut suuntautumisopintojani, hain rekrytointiasiantuntijan tehtäviin ISS Palveluihin ja sain paikan. Olen päässyt sitä kautta oppimaan paljon HR:n ja esimiestyön alueilta ja verkostoitumaan samanlaisten ihmisten kanssa, Ahmed iloitsee.

– Haaga-Heliassa olen toki myös päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin. Olen saanut monia uusia kaverisuhteita ensimmäisen vuoden aikana, hän lisää.

Tradenomin opinnot antavat tulevaisuudessa mahdollisuuksia moneen. Ahmed suosittelee lämpimästi avoimen ammattikorkeakoulun opintoja ja Haaga-Heliaa opiskelupaikkana.

– Koulutus sopii mielestäni ihan jokaiselle. Erityisesti heille, jotka haluavat muutosta elämäänsä ja edetä. Tradenomikoulutus auttaa sinua siinä merkittävästi. Samalla pääset tutustumaan huipputyyppeihin kuten meikäläiseen!

Tutustu avoimen AMK:n koulutustarjontaan