Luovasti erityisen äärellä -seminaari kokosi erityisen tuen toimijat Haaga-Heliaan

Valtakunnallinen ammatillisen koulutuksen erityisen tuen seminaari järjestettiin Haaga-Heliassa 20.3.2023.

luovasti erityisen äärellä
News article

Body

Tapahtuma kokosi noin 80 erityisopettajaa, opiskelijaa tai muuta erityisen tuen alan toimijaa Haaga-Helian Pasilan kampukselle. Teemana oli tänä vuonna ”Luovasti erityisen äärellä”, mikä näkyi hienosti yhteistoiminnallisen ja elämyksellisen päivän aikana.

Seminaaripäivän aikana nähtiin monia mielenkiintoisia esityksiä erityisen tuen teemoista tanssia ja musiikkiakaan unohtamatta.

luovasti
Päivän ohjelma käynnistyi tanssiesityksellä ”Tanssi kuuluu kaikille”. Esiintyjinä olivat Ammattiopisto Liven tanssialan opiskelijat vastuuopettajan Jasmiina Sipilän ja ammatillisen ohjaajan Hanna Heinon johdolla.
 

Muuttuva ammatillinen erityisopetus

Suomessa erityisopetuksen kehitys vauhdittui 1970-luvulla. Ammatillinen erityisopettajankoulutus aloitettiin vuonna 1977, ja ammatillisten erityisopettajien yhdistys perustettiin vuotta myöhemmin. 

Ammatilliset erityisopettajat ry:n puheenjohtaja, erityisopettajankouluttaja Päivi Pynnönen valotti puheenvuorossaan ammatillisen erityisopetuksen historiaa ja tulevaisuutta Suomessa.

– Alkuvaiheessa 1970-luvulla keskiössä aisti- ja liikuntavammaisuus sekä esimerkiksi. se, millaisissa ammateissa erityisen tuen opiskelijat voivat toimia. Kartoituksia oli mm.  näkövammaisien kouluttamisesta puhelinvälittäjiksi, eli erityisen tuen opiskelijat urautuivat helposti toimimaan samoissa ammateissa, Pynnönen kertoi.

–1990-luvulta lähtien erityisopettajuuden kentällä on puhuttu entistä enemmän syrjäytymisestä ja sen ehkäisemisestä. Yhdeksi uudeksi teemaksi nousi myös maahanmuuttajien opetus. Monet uudet toimintatavat, kuten taidekasvatus, ovat saaneet huomiota opetuksessa.

Luovasti erityisen äärellä
Ammatilliset erityisopettajat ry:n puheenjohtaja Päivi Pynnönen kertoi erityisopetuksen menneisyydestä ja tulevaisuudesta.
 

Erityisyydestä moninaisuuteen

Vuosituhannen vaihteessa on keskitytty yhtäläisiin koulutusmahdollisuuksiin jokaiselle Suomessa asuvalle ja ajatus inkluusiosta on rantautunut koulutuspolitiikkaan. On esitetty, että jokaisen erityisopiskelijan tulisi olla tavallinen opiskelija oppilaitoksessa.

Erityisyydestä on tullut moninaisuutta. Vian tai vamman huomioimisen näkökulmasta on siirrytty yhä enemmän pedagogiseen tukemiseen, ongelmien korjaamisesta ennaltaehkäisyyn ja segregaatiosta inkluusioon.

erityisen äärellä
Virtuaalitodellisuus ja digitaaliset oppimisen välineet voivat kuulua tänä päivänä myös ammatilliseen erityisopetukseen. VR-laseja kokeiltiin seminaarin iltapäivän työpajassa.
 

– Nykyään aikuiset nähdään yhtenä erityisopetuksen ryhmänä. Monilla aikuisillakin on oppimisvaikeuksia, ja tämä näkyy esimerkiksi korkeakouluissa. Edelleen on lukuisa joukko opiskelijoita, jotka jäävät vaille tukea oppimisvaikeuden, kielen tai sosiaalisen taustan takia, tähdentää Pynnönen.

Kaikille mahdollista oppimista

kuvitus
Kaikille yhdenvertainen taide oli osa seminaaria. Tämä näkyi myös työpajojen teemoissa konkreettisen tekemisen merkeissä.
 

Osallistujat saivat mahdollisuuden tutustua moniin erityisen tuen toimijoihin päivän esityksien ja työpajojen kautta. Autismisäätiön taide- ja kulttuuritoiminnan suunnittelija Synnöve Lindberg, Kettuki ry:n toiminnanjohtaja Sirpa Taulu sekä Kettukin vuoden 2023 taiteilija Riina Noro valottivat erityistaidetoimintaa.

Seminaarissa kuultiin myös musiikkia, kun Musiikkikeskus Resonaarin oma ammattiorkesteri esiintyi ohjaaja Markku Kaikkosen johdolla. Keskuksessa toimii myös musiikkiopisto, joka tarjoaa musiikin opetusta heille, jotka tarvitsevat oppimiseen erityistä tukea.

luovasti
Resonaarigroup on ammattiorkesteri, jonka jäsenet edustavat kehitysvammaisia tai muita erityisryhmiä, kertoi rehtori Markku Kaikkonen (keskellä).
 

– On tärkeää, että taiteen oppiminen mahdollistuu kaikille. Koulutusväyliin ja ammatilliseen sijoittumiseen panostaminen on tärkeää, jos harrastuksesta tuleekin ammatti, korosti Kaikkonen.

Paneelikeskustelussa puheenvuoro annettiin myös Haaga-Helian ammatillisille erityisopettajaopiskelijoille. Ammatillisen opettajankoulutuksen syventäminen, pätevyyden saaminen ja halu kehittyä nousivat syiksi hakeutua koulutukseen. Eritysopettajuus on  monelle kutsumusammatti.

Seminaarin järjestivät yhteistyössä Haaga-Helia Ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Ammatilliset erityisopettajat ry. Kiitos kaikille seminaariin osallistuneille!

erityisen äärellä
Normaaliko erityistä vai erityinen normaalia? Tätä pohtivat Haaga-Helian erityisopettajaopiskelijat Juha-Pekka Vainikainen, Sami Peltokoski ja Kirsi Hulkkonen paneelikeskustelussa.