Haaga-Helia edelläkävijänä kansainvälisten MOOC-kurssien kehittämisessä

Huhtikuussa yli 2 000 opiskelijaa, startup-yrittäjää ja yritysten edustajaa aloitti yhteiden kuuden viikon mittaisen innovaatiomatkansa rajoja rikkovan MOOC-kurssin hengessä

Kuvituskuva: MOOC
News article

Body

Erasmus+ Knowledge Alliancesin rahoittama lähes miljoonan euron Corship-tutkimushanke vastaa ajankohtaiseen tarpeeseen tuottaa uutta ajattelua kohtauttamalla erilaisia toimijoita keskenään.

Taustalla on eurooppalaisten yritysten tarve kehittyä, uudistua ja pysyä mukana toimialoja ravistelevissa muutoksissa.

Kansainvälisen yhteistyöhankkeen pääpaino on huhtikuun 2020 lopussa käynnistyneessä vuorovaikutteisessa Co-Innovation Journey for Startups and Corporates -kurssissa, joka toteutetaan edistyksellisessä MOOC-oppimisympäristössä (suom. massiivinen, avoin ja verkkopohjainen kurssi).

Kurssi mahdollistaa asiantuntijoiden, esimiesten, startup-yrittäjien ja opiskelijoiden kohtaamisen täysin uudenlaisessa ja innovatiivisessa oppimisympäristössä, ja tuo eurooppalaiset innovaattorit yhteen täysin ennennäkemättömällä tavalla.

Haaga-Helia vahvasti yhteistyössä mukana

Haaga-Helian lisäksi kolmevuotisessa koulutus- ja tutkimushankkeessa ovat mukana sitä vetävä itävaltalainen FH Joanneumin korkeakoulu Gratzista sekä puolalainen Krakovan talousyliopisto Economiczny.

Lisäksi mukana ovat saksalainen Hasso-Plattner-Institut für Softwaresystemtechnik Postdamin yliopistosta, portugalilainen innovointiin keskittynyt konsulttiyritys BETA-I, maailman suurimmaksi perheyritykseksikin tituleerattu itävaltalainen AVL List sekä belgialainen European Startup Network.

Haaga-Helialta hankkeessa ovat mukana StartUp Schoolissa työskentelevä Timo-Pekka Uotila, joka toimii projektipäällikkönä sekä asiantuntijat Anette KairikkoMaija Suonpää ja Johanna Koskinen. Projekti on luonteeltaan varsin ainutlaatuinen, sillä vuorovaikutteiset MOOC-kurssit ovat uusi ilmiö myös kansainvälisellä koulutuskentällä. Puhumattakaan kurssin osanottajista, jotka ponnistavat hyvin erilaisista lähtökohdista.

Projektipäällikkö Uotila kertoo olevansa innoissaan hankkeen kurssiosuuden käynnistämisestä.

—​ Kyse on ainutlaatuisesta pilottikurssista, joka pyritään järjestämään myös tulevaisuudessa. Tarkoituksenamme on luoda yhteinen kieli isojen yritysten, pienien startup-yritysten sekä korkeakoulujen välillä, jotta pystyisimme hyödyntämään sisäisen yrittäjyyden potentiaalia entistä laajemmin eri toimialoilla, hän sanoo.

Uotilan mukaan tämä tapahtuu kolmen lopputuleman kautta, joilla hän viittaa kurssin jatko-opinnoista saatavaan mikropätevyteen eli korkeakoulun myöntämään sertifikaattiin, verkkokurssin järjestämiseen sekä kurssilla ryhmätyönä tuotettavien ohjeiden ja käsikirjojen avulla.

Hankkeesta syntyvän palvelutarjooman uskottaan hyödyttävän koko digitaalisen ajan eurooppalaista yrityskenttää.

Corship rikkoo perinteisiä MOOC:in rajoja

Corship käynnistyi kolmella raportilla vuoden 2019 tammikuussa, joista luotiin kaikille hankkeeseen osallistuville tahoille yhteinen tietopohja. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu vastasi kaikkien kolmen raportin julkaisemisesta sekä yhden raportin kirjoittamisesta. Lisäksi Haaga-Helia vastaa myös kuusi viikkoa kestävän jättiläiskurssin ainutlaatuisesta ja vuorovaikutuksellisesta ryhmätyöosiosta.

Haaga-Helialta 1-2 opintopisteen laajuiselle MOOC-kurssille osallistuu yli 50 opiskelijaa. Se on integroitu myös osaksi yrittäjyyden opintojaksoja, joihin se aiheensa puolesta sopiikin erinomaisesti.

Liiketalouden lehtori Anette Kairikon mukaan kurssista saatu opiskelijapalaute on ollut lupaavaa.

— Ylemmän tutkinnon suorittajaa lainaten, kurssissa on sopivassa suhteessa videoita, artikkeleita ja kevyempää materiaalia, hän naurahtaa.

Tyypillisesti MOOC-kursseja kritisoidaan niiden olemattomasta vuorovaikutuksellisuudesta, toiminallisuuden puutteesta sekä liiallisesta itseohjautuvuuden korostamisesta, mutta Corshipin Co-Innovation Journey for Startups and Corporates -kurssi on poikkeus tällä saralla.

Ryhmätyön ohessa osallistujille esitellään myös käytännönläheinen digitaalinen työväline, joka on kehitetty hankkeen yhteydessä.  Kurssi pitää sisällään itsenäistä opiskelua, massiivisia ryhmätöitä sekä viikoittaisia tervehdyksiä kurssin vetäjiltä.

Keväällä 2021 järjestetään vielä 30 motivoituneimmalle 6 opintopisteen kokoinen MasterClass-opintojakso, jonka kautta on mahdollista hankkia itselleen ammattikorkeakoulujen myöntämä mikropätevyys.

Lue lisää