Olet täällä

Antonius Camara tietojenkäsittelyn koulutusohjelmajohtajaksi

12.12.2018
Antonius Camara tietojenkäsittelyn koulutusohjelmajohtajaksi

Haaga-Helian tietojenkäsittelyn uudeksi koulutusohjelmajohtajaksi on valittu DI Antonius de Arruda Camara. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 14. tammikuuta, 2019. Antonius siirtyy Haaga-Heliaan Laureasta, jossa hän on toiminut tietojenkäsittelyn koulutuksen tutkintovastaavana. 

Ennen siirtymistään Laurea ammattikorkeakouluun vuonna 2010, Teknillisestä korkeakoulusta diplomi-insinööriksi valmistunut Antonius teki mittavan uran ICT-alalla kansainvälisessä työympäristössä. Hänen kokemuksensa ulottuu ohjelmistokehityksestä ja teknisestä konsultoinnista Professional Services -ratkaisujen suunnitteluun ja määrittelyyn. 

Eri rooleissaan Antonius on toiminut linjaesimiehenä paikallisesti toimineelle tiimille ja projektiesimiehenä moniin maihin hajautetulle tiimille. Kansainvälisyys on ollut tärkeä osa Antoniuksen uraa, joka on vienyt hänet projektipäällikkönä Meksikoon, teknisen tuen päällikkönä Brasiliaan ja teknisenä asiakasvastaavana Espanjaan. 

Ammattikorkeakoulusektorilla Antonius on ollut vahvasti mukana kehittämässä koulutusta, mukaan luettuina opetussuunnitelmaa, opetusta ja ohjausta sekä oppimisen ja TKI:n yhdistämistä.

Toivotan Antoniuksen lämpimästi tervetulleeksi Haaga-Helia-tiimiin ja toivotan hänelle parhainta menestystä uudessa roolissa!

Salla Huttunen
johtaja, Digitalous