Pääsivu Uutiset 2011 Yhteishenki on yrityksen merkittävin menestystekijä

Yhteishenki on yrityksen merkittävin menestystekijä


Tuoreesta tutkimuksesta selviää, että myynnin ja viestinnän ammattilaiset pitävät yrityksen yhteishenkeä merkittävimpänä menestykseen vaikuttavana tekijänä. Suomessa toimivissa yrityksissä ollaankin valmiita kehittämään osastojen välistä yhteistyötä ja koko organisaatiossa vallitsevaa yhteishenkeä.


Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ ry:n ja HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun yhdessä toteuttamassa tutkimuksessa tarkasteltiin myynnin ja viestinnän yhteistyötä ja sen kehitysmahdollisuuksia.  Merkittävimmäksi tulokseksi nousi yrityksessä vallitsevan yhteishengen vaikutus organisaation menestykseen. Myynnin ja viestinnän ammattilaiset olivat yhtä mieltä siitä, että osastojen välistä yhteistyötä tulisi kehittää ja yhteisiä tulosmittareita selkiyttää. Yrityksiin kaivataan avoimempaa, osastorajat ylittävää viestintää ja enemmän vuorovaikutteista kanssakäymistä.


Suotuisa ilmapiiri yhteistyön kehittämiselle


Ilmapiiri toimintojen välisen yhteistyön kehittämiselle on suotuisa. Sekä myynnin että viestinnän ammattilaiset uskovat omaa työtänsä arvostettavan osana yrityksen toimintaa. Toiselta osastolta saadaan tukea omalle työlle ja tavoitteet sekä päämäärät ovat yhteisiä. Myyntiä ja viestintää ei kuitenkaan mitata samoilla mittareilla, eikä toisen osaston työtehtäviä ja vastuualueita tunneta vielä kovin hyvin. Koko yrityksen yhteishenkeä haluttaisiin kehittää luomalla henkilökohtaisia suhteita ja luottamusta osastojen kesken. Parhaimmillaan osastorajoista haluttaisiin jo luopua ja ryhtyä ajattelemaan yritystä kokonaisuutena, eikä vain osiensa summana.

Työnkiertoa ja sosiaalisia työtiloja


Myynnin ja viestinnän ammattilaiset uskovat voivansa vaikuttaa osastojen väliseen yhteistyöhön ja yhteishenkeen yksinkertaisilla asioilla. He haluavat olla itse avoimempia ja tiedottaa aktiivisemmin omista asioistaan muille. Muiden osastojen toiminnasta ja vastuualueista halutaan myös tietää enemmän. Ratkaisuksi ehdotetaan työnkiertoa sekä uudenlaisia sosiaalisia työskentelytiloja perinteisten työpisteiden sijaan.

Tutkimuksessa selvisi, että tehokkaimpia yrityksen sisäisiä toimintoja ovat vuorovaikutteiset ja osastorajat ylittävät tapahtumat.  Yhteisiin palavereihin ja projektien suunnitteluun kaivattaisiinkin enemmän resursseja. Yritysten johtoryhmissä olisi nyt syytä keskittyä yhteisten palaverien ja vapaamuotoisten tiedotustilaisuuksien kehittämiseen ja mahdollistamiseen. Sosiaaliset ryhmätyöskentelytilat edesauttaisivat luonnollisen yhteishengen kehittymistä.


Tutkimus toteutettiin HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun opinnäytetyönä vuoden 2011 aikana. Tutkimuksen kohteena olivat myynnin ja viestinnän ammattilaiset, jotka työskentelevät Suomessa toimivissa yli 50 henkeä työllistävissä yrityksissä.

 

Lisätiedot 

Kati Pankka
opiskelija
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
katipankka (at) hotmail.com
044 51 89 472

Eija Kärnä
opinnäytetyön ohjaaja
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu
etunimi.sukunimi@haaga-helia.fi

 

Tehdyt toimenpiteet