Pääsivu Uutiset 2011 Suomenlinnalaiset ylpeitä asuinpaikastaan

Suomenlinnalaiset ylpeitä asuinpaikastaan

Suomenlinnan asukkaiden ja yrittäjien näkyvyyttä mediassa analysoitu

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa on selvitetty, miten suomenlinnalaiset yrittäjät ja Suomenlinnan asukkaat näkyivät printtimediassa vuosina 1998–2010. Tutkimukset tehtiin Suomenlinnan hoitokunnan toimeksiannosta, osana HAAGA-HELIAn koordinoimaa Suomenlinna huomenna -projektia.

 

Yrittäjien tunnettuutta kehitettävä

Suomenlinnassa olevat yrittäjät kokevat olevansa etuoikeutettuja, kun saavat työskennellä maailmanperintökohteessa. Lehtiartikkeleissa he ylistävät saaren idyllistä ympäristöä, yhteisöllistä ilmapiiriä ja viihtyisiä työtiloja. Ongelmia tuottavat markkina-alueen rajallisuus, sesonkivaihtelu, kuljetukset, sääolot sekä tunnettuuden puute. Tutkimus osoitti, että on tärkeää parantaa yrittäjien tunnettuutta esimerkiksi yhtenäistämällä ja kehittämällä yritysten viestintää.

 

Suomenlinnan asukas on ylpeä asuinpaikastaan

Lehtiartikkeleista analysoitiin myös Suomenlinnan asukkaiden näkemyksiä itsestään. Artikkeleissa korostui saaren ihmiskirjo aina miekantekijästä korutaiteilijaan. Asukkaat kuvailivat suomenlinnalaisia välittömiksi ihmisiksi, jotka pitävät huolta toisistaan.

Artikkeleissa toistui usein termi ”aito suokkilainen”. Aito suokkilainen on asunut saarella lähes koko ikänsä ja on ylpeä historiallisesta asuinpaikastaan. Artikkeleissa mainittiin saaren vanhimpien asukkaiden kilpailevan keskenään siitä, kuka on asunut saarella kauimmin – tai kuka on ollut pisimpään poistumatta saarelta. Vanhimmat asukkaat tuntevat olevansa ensisijaisesti suomenlinnalaisia ja vasta sen jälkeen helsinkiläisiä.

Saaren asukkaat eroavat mantereen asukkaista muun muassa käytännönläheisellä pukeutumisellaan: suomenlinnalainen laittaa vesisateella kumisaappaat jalkaansa korkokenkien sijaan ja vetää pakkassäällä pipon syvälle päähänsä. Asukkaat myös lähtevät mielellään ulos luontoon, vaikka sataa ja tuulee. Meri on artikkeleiden mukaan asukkaille erittäin tärkeä.

Artikkeleiden mukaan Suomenlinnassa asuminen vaatii luonnetta, koska kävelymatkat ovat pitkiä ja esimerkiksi kaupassa on tyydyttävä suppeaan valikoimaan. Asukkaat kertovatkin kiireettömän ja kärsivällisen elämänasenteen olevan välttämätöntä Suomenlinnan arjessa.

 

Matkailijat jakavat mielipiteitä

Media-analyyseissä tutkittiin myös suomenlinnalaisten suhtautumista matkailijoihin. Palveluja käyttävät kulttuurimatkailijat nähtiin hyvinä ja toivottuina vierailijoina, kun taas piknik-matkailijat lieveilmiöineen kirvoittivat asukkailta ja yrittäjiltä negatiivisia kommentteja. Artikkeleiden mukaan suomenlinnalaiset kuitenkin ymmärtävät, että maailmanperintökohde kuuluu kaikille.

Mainonnan ja yritysviestinnän opiskelijoiden Tiina Taavelan ja Tiina Pallaskallion tekemien media-analyysien tuloksia esiteltiin Suomenlinnan asukasillassa 26.5.2011


Lisätietoja:

Tiina Taavela, mainonnan ja yritysviestinnän tradenomi, tiina.taavela@gmail.com
Tiina Pallaskallio, mainonnan ja yritysviestinnän opiskelija, tiina.pallaskallio@viapori.fi

Tehdyt toimenpiteet