HAAGA-HELIAN opiskelijoille voitto Sanomalehtien Liiton mainoskilpailussa
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Mainoskirjoittamisen opintojakson opiskelijoiden Anna Railion ja Saima Ritonummen mainos Yhteinen hetki on valittu parhaaksi Sanomalehtien Liiton järjestämässä valtakunnallisessa ilmoituskilpailussa. Kilpailutehtävänä oli lanseerata kuvitteellinen Kurvi-pyörä ja laatia sille houkutteleva sanomalehti-ilmoitus.
”Saa sydämen läpättämään”
Kilpailuun lähetettyjen 187 ilmoituksen joukosta voittajatyö polki itsensä suoraan tuomariston sydämiin. ”Ilmoitus saa sydämen läpättämään. Tuote on ilmoituksessa luonnollisesti esillä. Ilmoitus henkii, mitä pyöräily voi olla. Snapshot elävästä elämästä, ilmoituksen tunnelmaan pystyy samaistumaan”, kehuu tuomaristo.
Anna ja Saima ovat iloisesti yllättyneitä voitostaan. Toteutusta valmisteltiin huolella: ”Menimme Linnunlaulun sillalle jo ennen auringonnousua, jotta saimme hyödynnettyä aamuauringon valon. Sillankaiteella keikkuminen oli vähän pelottavaa, ja junakuskit olivat varmaan hämmentyneitä. Tunnin palelu tuulisella sillalla kuitenkin palkitsi, ja saimme otettua juuri sopivan kuvan.”
Mainonnan ja yritysviestinnän lehtori Anne Korkeamäki riemuitsee opiskelijoiden menestyksestä: ”Mainoskirjoittamisen opettaminen on ihanaa, koska opiskelijat ovat niin motivoituneita ja kiinnostuneita aiheesta. Opiskelijat olivat miettineet kilpailutyöt huolellisesti ja perustelivat ratkaisunsa hienosti.”
Kolme haaga-helialaista kymmenen kärjessä
Myös kaksi muuta HAAGA-HELIAn opiskelijaa sijoittui kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Christina Nemeschanskyn mainos Liikutaan kaupungilla on laadittu Visuaalisen viestinnän ja graafisen suunnittelun opintojaksolla, ja Viivi Pietiläisen työ Ylitse muiden on Mainoskirjoittamisen opintojakson projektityö.
Sanomalehti-ilmoituskilpailun tuomaristoon kuuluivat Tunturi-Hellberg Oy:n markkinointipäällikkö Mirva Enroos, varapäätoimittaja Marit af Björkesten Hufvudstadsbladetista, Salon Seudun Sanomat Oy:n toimitusjohtaja Kirsti Kirjonen sekä mainostoimisto Sherpasta Art Director Antti Rastivo ja Copywriter Elina Karjala.
Katso tästä linkistä Sanomalehti-ilmoituskilpailun tulokset: http://www.sanomalehdet.fi/?1620_m=4794&s=1125
Lisätietoja
Anna Railio
050 357 4744
Saima Ritonummi
050 589 0955
Anne Korkeamäki
mainonnan ja yritysviestinnän lehtori
040 488 7131


