Pääsivu Uutiset 2011 HAAGA-HELIA juhlistaa 20-vuotista ammattikorkeakoulutusta

HAAGA-HELIA juhlistaa 20-vuotista ammattikorkeakoulutusta

Suomalainen ammattikorkeakoulutus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Haaga Instituutti sai ensimmäisenä Suomessa kokeiluluvan ammattikorkeakoulutuksen aloittamiselle vuonna 1991 ja vuotta myöhemmin vastaava lupa tuli Helian puolelle.

Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu ja Helia liiketalouden ammattikorkeakoulu yhdistyivät HAAGA-HELIA ammattikorkeakouluksi vuoden 2007 alusta. HAAGA-HELIA juhlisti ammattikorkeakoulutuksen kahta ensimmäistä vuosikymmentä 9.9.2011 Linnanmäellä.

Taustalla työelämän muutos

Ammattikorkeakoulutus luotiin vastaamaan työelämän muuttuneisiin osaamistarpeisiin. 1980-luvun vahva nousukausi ja kansainvälistyminen muuttivat työelämää nopeasti, ja tarvittiin uudenlaista osaamista.

Ammattikorkeakoulutus on ollut jatkuvaa kehittämistyötä kuluneen 20 vuoden aikana. Esimerkiksi opetusmenetelmät ovat läpikäyneet useita suuria muutoksia, kun ongelmalähtöinen ja kehittävä menetelmä on vaiheittain otettu käyttöön. Myös opetussuunnitelmia päivitetään 3-4 vuoden välein osaamistarpeiden ja työelämältä saadun palautteen pohjalta. Toiminnan perusajatus onkin säilynyt vahvana: ammattikorkeakoulutus muuttuu ja kehittyy työelämän tarpeiden tahdissa.

Koulutuksen ohella ammattikorkeakoulujen tehtäväksi on tullut myös tutkimus- ja kehittämistyö sekä aluevaikuttaminen. Tavoitteena on olla uudistamassa yritysten ja muiden organisaatioiden toimintaa.

- Koulutamme paljon osaajia yrityksille ja lisäksi teemme lukuisia T&K-hankkeita, joiden tavoitteena on palvella työ- ja elinkeinoelämän menestystä. Tämä on helpottanut mm. uusien työntekijöiden ja osaajien rekrytointia sekä osaamisen ja uuden tiedon kehittämistä työpaikoilla. Haluamme jatkossakin olla vahvasti mukana yritysten arjessa innovaatioita kehittämässä, toteaa HAAGA-HELIAn rehtori Ritva Laakso-Manninen.

Katse vahvasti tulevaisuudessa

Ammattikorkeakoulut ovat jälleen uusien haasteiden edessä. Uudessa hallitusohjelmassa ammattikorkeakoulujen rahoitusta on suunniteltu leikattavan yli sadalla miljoonalla eurolla ja esillä on ollut myös ammattikorkeakoulujen määrän vähentäminen.

–Haagan ja Helian yhdistymisestä on nyt viisi vuotta, ja kokemuksemme ammattikorkeakoulujen yhdistämisestä ovat erinomaiset. Nykyisessä tilanteessa on tärkeää, että ammattikorkeakoulut löytävät omat vahvuutensa. HAAGA-HELIAlle niitä ovat laaja koulutustarjonta, valmistuvien hyvä työllistyminen, monipuoliset työelämäyhteydet sekä laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto, Laakso-Manninen muistuttaa.

Lisätietoja:
Ritva Laakso-Manninen, rehtori, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, puh. 050 364 7839

Tehdyt toimenpiteet