Pääsivu Uutiset 2011 HAAGA-HELIA kehittää myynnin ja palveluiden koulutusta

HAAGA-HELIA kehittää myynnin ja palveluiden koulutusta

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulussa on käynnistetty uusi myynnin ja palveluiden koulutushanke. Sales and Service Skills -hankkeessa ennakoidaan vuoden 2025 myynti- ja palvelutoimintaa. Lisäksi HAAGA-HELIA lanseeraa myynnin ja palveluiden koulutussertifikaatin, jonka kaikki HAAGA-HELIAn opiskelijat voivat halutessaan jatkossa suorittaa. Tavoitteena on, että jokaisella HAAGA-HELIAsta valmistuvalla on tulevaisuudessa vahvaa palvelu- ja myyntiosaamista. HAAGA-HELIA tulee tarjoamaan myös sertifikaattiin tähtäävää täydennyskoulutusta.

Sales and Service Skills -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Mervi Angerma-Niittylä Kaupan liitosta.

”Myynti- ja palveluosaamisen merkitys korostuu tulevaisuuden kaupassa. Suomalainen kauppa ei välttämättä pysty kilpailemaan hintatasolla kansainvälisiä ketjuja vastaan. Sen sijaan meidän pitää panostaa ylivoimaiseen palvelukokemukseen. Siinä työssä HAAGA-HELIAn tapaisilla koulutushankkeilla on merkittävä rooli”, Kaupan liiton koulutusasiantuntija Angerma-Niittylä sanoo.

Muut ohjausryhmän jäsenet edustavat HAAGA-HELIAn keskeisten sidosryhmien järjestöjä ja yrityksiä.

”Olemme erittäin iloisia siitä, että hankkeen ohjausryhmän jäsenet näkevät myynti- ja palveluosaamisen kehittämisen tärkeäksi”, toteaa hankkeen projektipäällikkö Johanna Vuori HAAGA-HELIAsta. 

Hankkeen tulevaisuustyöhön on kutsuttu mukaan 150 myynnin ja palvelun asiantuntijaa eri toimialoilta. Asiantuntijoilta kerätään tietoa tulevaisuuden myynti- ja palvelutrendeistä sekä kuluttajamarkkinoilta että yritysten välisestä liiketoiminnasta Delfoi-menetelmällä. Tämän jälkeen asiantuntijat kokoontuvat kymmeneen tulevaisuustyöpajaan arvioimaan tuloksia. Tulevaisuustyöpajoja järjestetään kaupan ja logistiikan alan lisäksi myös muun muassa ict:ssä, luovilla aloilla, finanssialalla ja matkailussa.

Lisätietoja: 

Johanna Vuori, HH3S-hankkeen projektipäällikkö, HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, johanna.vuori(at)haaga-helia.fi, p. 050 310 4011

Mervi Angerma-Niittylä, HH3S-hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, Kaupan liitto, mervi.angerma-niittyla(at)kauppa.fi, p. 040-7074214

 

 

Tehdyt toimenpiteet