Yhdistyneellä HAAGA-HELIAlla tuloksekas lukuvuosi
Tiedote julkaistu 13.6.
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun lukuvuoden päättäviä valmistujaisia vietetään 13.6.2008. Uudella korkeakoululla on takanaan tuloksekas lukuvuosi. HAAGA-HELIAn hakijamäärät kasvoivat runsaasti. Myös ulkomaalaisten määrä niin hakijoina kuin opiskelijoinakin lisääntyi.
HAAGA-HELIAsta valmistui lukuvuonna 2007–2008 1426 ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta, 37 ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta, 50 erikoistumisopintoja suorittanutta, 178 opettajaopiskelijaa, ja 19 MBA-ohjelman suorittanutta opiskelijaa. Valmistuneita oli yhteensä 1710.
Syksyn ja kevään yhteishauissa HAAGA-HELIAan pyrkijöitä oli yhteensä 30 890, mikä on 26 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Korkeakoulun suosituimmat koulutusohjelmat olivat Hotel, Restaurant and Tourism Management ja Business Information Technology -ohjelmat, joihin hyväksyttiin vain 1 % hakijoista. Korkeakoulussa oli lukuvuonna 2007–2008 yhteensä 10 347 opiskelijaa, joista 824 oli ulkomaalaisia opiskelijoita.
- Kahden ammattikorkeakoulun toimintojen yhdistäminen vahvisti ammattikorkeakoulun tunnettuutta sekä pääkaupunkiseudulla että kansainvälisesti. Olemme tyytyväisiä, että HAAGA-HELIAn kiinnostavuus hakijoiden keskuudessa on lisääntynyt, ja että opiskelijakuntamme on kansainvälistynyt. Myös valmistuneiden määrä näyttää viimeisen puolen vuoden lähteneen nousuun, mikä on meille erittäin tärkeää, HAAGA-HELIAn rehtori Ritva Laakso-Manninen sanoo.
Jokainen HAAGA-HELIAsta valmistunut tutkinto-opiskelija on tehnyt opinnäytetyön, joista suurin osa on yrityksille ja muille organisaatiolle tehtyjä projekteja. Opinnäytetöitä on myös palkittu valtakunnallisissa opinnäytetyökilpailuissa.
Koulutusaloihin liittyvä tutkimus ja kehitys on osa HAAGA-HELIAn työtä. Suuria kehittämishankkeita, joihin kuuluvat muun muassa tulevaisuuden hotelli ja työyhteisöviestintä tietoperustaisessa yrityksessä, korkeakoulussa oli käynnissä nyt päättyneenä lukuvuonna 19.
Lisätietoja:
Ritva Laakso-Manninen, rehtori, HAAGA-HELIA, puh. 050 364 7839
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu kouluttaa työelämälähtöisen korkeakoulututkinnon suorittaneita liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita kansainvälisen työelämän tarpeisiin sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalojamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. HAAGA-HELIAn 10 000 opiskelijan tukena on yli 600 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen. HAAGA-HELIA on suomen suurin liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita kouluttava ammattikorkeakoulu. www.haaga-helia.fi.


