Pääsivu Uutiset 2008 Opinnäytetöistä organisaatioille konkreettisia toiminnan kehityssysäyksiä

Opinnäytetöistä organisaatioille konkreettisia toiminnan kehityssysäyksiä

Tiedote 25.1.

Ammattikorkeakoulujen opinnäytetyöt hyödyttävät sekä organisaatiota että opiskelijaa. Parhaimmillaan opinnäytetyö tuo organisaation toimintaan konkreettisen kehityssysäyksen. Haaga-Helia palkitsi tänään vuoden 2007 opinnäytetöistä parhaat.

- Haluamme kannustaa opiskelijoitamme palkitsemalla hyvin tehtyjä töitä. Opinnäytetyöt ovat osa työelämää palvelevaa tutkimus- ja kehittämistehtäväämme. Opinnäytetyön tekemisen aikana opiskelijat myös solmivat työelämäverkostoja, kertoo Haaga-Helian rehtori Ritva Laakso-Manninen.

Ammattikorkeakoulun opinnäytetyöt tehdään useimmiten yrityksen tai muun organisaation toimeksiannosta. Opinnäytetyöstään ”Veikö virka kielesi?” palkitun Anna Kopteffin työ lähti liikkeelle hänen omista havainnoistaan.

- Kiinnitin huomiota Hyvinkäällä ja Riihimäellä ilmestyvän sanomalehti Aamupostin poliisien kirjoittamaan Lain nimessä -palstaan, jonka tekstejä vaivasivat muun muassa virkakielisyys ja monimutkaiset lauserakenteet. Pohdin, miten voisin auttaa poliiseja kirjoittamaan mielenkiintoisista aiheista helppotajuisia tekstejä. Työni osana palstalle kirjoittavat poliisit saivat ohjeet ja koulutuksen kolumnin kirjoittamiseksi sekä lehden toimitus poliisien kolumneihin liittyvät toimintaohjeet, Kopteff kertoo.

Anna Kopteffin opinnäytetyöstä on ollut hyötyä niin poliiseille kuin lehden toimitukselle ja lukijoillekin.

- Poliisien tuottamat tekstit ovat ohjeiden ansiosta parantuneet selkeästi, mikä on helpottanut toimituksen työtä. Anna Kopteffin opinnäytetyönsä osana tekemiä ohjeita on tarkoitus hyödyntää toimituksessa muissakin yhteyksissä, kertoo Aamupostin päätoimittaja Joonas Romppainen.

- Kirjoitusohjeet auttavat kirjoitustyössä ja niiden ansiosta Lain nimessä -palsta on muuttunut mielenkiintoisemmaksi ja elävämmäksi. Olemmekin saaneet palstasta viime aikoina runsaasti positiivista palautetta, Hyvinkään poliisilaitoksen poliisipäällikkö Kimmo Markkula kertoo.

- Innostuin kouluttamisesta ja yhteistyölle poliisien kanssa on luvassa jatkoa Poliisiammattikorkeakoulussa, sanoo Kopteff.

Haaga-Helia palkitsee vuosittain 10−15 opinnäytetyötä. Anna Kopteffin työn lisäksi vuoden 2007 opinnäytteistä palkittiin Raija Helénin Yhteiskuntavastuun GRI-tunnusluvut, Tuija Hirvosen Reteet releet, Heini Rantasen Henkivakuutusyhtiön tunnettavuus ja yrityskuva - case Nordea Henkivakuutus Suomi Oy, Pekka Rapelin ClearCase UCM Incremental Software Development, Tiia Lappalaisen Palautejärjestelmän kehittäminen Alma Median lehdentekijöissä, Pinja Kuusenahon Blogit - organisaatioviestinnän uusi muoto, Anu Sipilän Laatutonni pienyrittäjän arjessa, Tuire Havian Psychological training project for Tapanilan Erä III, Alma Rauvanlahden Sitä saa mitä tilaa, Juha Väinölän Ilmanlaatuportaalin mittaustiedot, Outi Eskelisen International Mobility of Professional Workers sekä Jaana Sandqvistin Laatupalkintohakemus 2006 -projekti tilastokeskuksessa.

Lisätietoja:
Ritva Laakso-Manninen, rehtori, Haaga-Helia, puh. (09) 2296 5455

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu kouluttaa työelämälähtöisen korkeakoulututkinnon suorittaneita liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita kansainvälisen työelämän tarpeisiin sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalojamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. Haaga-Helian 10 000 opiskelijan tukena on yli 600 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen. Haaga-Helia on suomen suurin liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita kouluttava ammattikorkeakoulu. www.haaga-helia.fi

 

Tehdyt toimenpiteet