Handinnov Europe 2008 -palkinto Heli Vallille
Restonomin ylempää AMK-tutkintoa opiskeleva Heli Valli palkittiin Handinnov Europe 2008 –kilpailussa ravintolapalvelujen saavutettavuuden kehittämisestä yhdessä näkövammaisten asiakkaiden kanssa.
Viidennettä kertaa järjestetyssä Handinnov Europe -kilpailussa etsittiin innovatiivisia toimintamalleja, joilla edistetään nuorten vammaisten koulutusmahdollisuuksia. Kilpailun järjesti EU-puheenjohtajamaa Ranska Euroopan vammaisfoorumin ja koulutusportaali Onisepin kanssa. Palkitut 27 EU-maasta kutsutaan marraskuussa 2008 Pariisiin tapaamaan Euroopan korkeantason päättäjiä. Voittajat saavat diplomit Pariisin pormestarin isännöimässä juhlatilaisuudessa.
Näkövammaiset mukana kehittämässä ravintolapalveluita
Palkitussa hankkeessaan Heli Valli laati ravintoloille suosituslistan, jonka avulla lisätään palvelujen käytettävyyttä ja saavutettavuutta kaikille asiakkaille.
Näkövammaiset nuoret testasivat kahden kuukauden ajan henkilöstö- ja opiskelijaravintoloiden käytettävyyttä. Monipuolista asiantuntemusta toivat hankkeeseen lisäksi ravitsemispalveluiden asiantuntijat, arkkitehti sekä it- ja näkövammaisasiantuntija. Tulosten seurauksena muutoksia ehdotettiin ruokalistoihin, astioihin, linjastoon, ruokasalitiloihin, astianpalautuspisteisiin ja palveluun.
Uusi kirjoittamisen malli levittämään tietoa
Valli kuvaili ja kuvasi miten näkövammaiset näkevät ravintolatilat ja ruoat. Hankkeen tulosten analysoinnissa ja raportoinnissa Valli pilotoi hankekirjoittamisen mallia ja työkaluja, jotka on tuotettu HAAGA-HELIAn ammatillisen opettajakorkeakoulun Kirjoittamisen genren kehittäminen -hankkeessa. Hankekirjoittamisen työkalupakki sisältää kirjoitussuunnitelman ja -sopimuksen sekä ohjeistuksesta opiskelijoille.
”Heli Vallin hankkeessa on rakennettu siltaa hanketoiminnan ja kirjoittamisen välille, luotu uudenlaista yhteistoimintaa kirjoittamisen kehittämiseksi sekä etsitty ja kokeiltu uudenlaisia kirjoittamisen muotoja. Hän on toiminut innovatiivisesti, rohkeasti ja rajoja ylittäen”, yliopettaja Pirjo Lambert HAAGA-HELIAsta kiittää.
”Toivon saavani palkintomatkalla julkisuutta erilaiselle saavutettavuudelle ja erilaisuudelle. Tavoitteeni on levittää hankkeessa tuotettu tieto tehokkaasti ravitsemisalan asiantuntijoille, keittiösuunnittelijoille ja näkövammaisille asiakkaille”, kertoo palkittu Heli Valli.
Lisätietoja:
Heli Valli, lehtori, ammatillinen erityisopettaja
Arlainstituutti
Puustellinmäki 4 – 6, 02650 Espoo
p. 050 502 5020
heli.valli@arlainst.fi
Pirjo Lambert, yliopettaja, dosentti
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu,
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Ratapihantie 13, 00530 Helsinki
p. 050 552 1419
pirjo.lambert@haaga-helia.fi


