HAAGA-HELIA lisää kiinan kielen opetustaan
Tiedote 7.2.2008
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun tekemän selvityksen mukaan yritysten tarve kiinan kielen osaajista kasvaa. Kiinan kielen opiskelumahdollisuuksia HAAGA-HELIAssa lisätään runsaasti. Johdon assistenttiopiskelijat voivat syksystä 2008 alkaen valita kiinan kielen yhdeksi kolmesta pääkielestään.
HAAGA-HELIA on selvittänyt kiinan kielen ja kulttuurin osaamistarpeita haastattelemalla suomalaisia Kiinan kaupan asiantuntijoita. Haastatteluihin perustuva raportti julkaistiin HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulun Tulevaisuusforumin yhteydessä 7.2.2008. Raportin on laatinut HAAGA-HELIAn kiinan kielen lehtori Guo Hai.
- Lisäämme kiinan kielen opetustarjontaa syksystä 2008 alkaen. Olemme iloisia, että voimme ensimmäisenä korkeakouluna Suomessa tarjota liikekielipainotteista kiinan opetusta tässä laajuudessa, kertoo HAAGA-HELIAn Johdon assistentti- ja toimittajakoulutusyksikön johtaja Kaarina Korkeaoja.
Kiinan kielen voi HAAGA-HELIAssa aloittaa alkeista, ja kiinan kieltä äidinkielenään puhuville on tarjolla oma ohjelma. Kiinan kielen opintojen laajuus on 26 opintopistettä tradenomi, HSO -tutkinnon 210 opintopisteestä. Kielitaidon lisäksi HAAGA-HELIAssa voi kartuttaa myös Kiinan liiketoimintaosaamista. Myös Kiinan kulttuuria opetetaan kieliopintojen yhteydessä. Opiskelijoilla on lisäksi mahdollisuus lähteä puoleksi vuodeksi opiskelijavaihtoon tai työharjoitteluun Kiinaan.
Kieli- ja kulttuuriopintojen lisäksi tradenomi, HSO -koulutukseen kuuluu liiketalouden, yhteisöviestinnän, tiedonhankinnan ja tietotekniikan opintoja. Englanninkieliseen Degree Programme for Multilingual Management Assistants -koulutusohjelmaan haetaan yhteishaussa 15.1.–14.2.2008 ja suomenkieliseen Johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelman yhteishaussa 25.3.−11.4.2008.
- Kiinan kieli täydentää johdon assistenttiopiskelijoille tarjolla olevaa pitkien kielten valikoimaamme, johon entuudestaan kuuluvat englannin, espanjan, ranskan, ruotsin, saksan, suomen ja venäjän kielet, Korkeaoja kertoo.
Kiina oli yhtenä aiheena myös HAAGA-HELIAn 7.2.2008 järjestämässä Tulevaisuusforum-kutsuvierastilaisuudessa, jossa käsiteltiin suomalaisen liike-elämän mahdollisuuksia Venäjällä ja Aasiassa teemalla ”Nouseeko aurinko idästä?”. Tilaisuuden puhujina olivat alivaltiosihteeri Pekka Huhtaniemi Ulkoasiainministeriöstä, Executive VP Dr Juha Hynynen Sulake Corporation Oy:stä , Rautakesko Oy:n johtaja Matti Vatanen sekä DI, Managing Director Jaana Pukkila, Parwa Ltd Oy:stä.
Lisätietoja:
Kaarina Korkeaoja, johtaja, Johdon assistentti- ja toimittajakoulutusyksikö, HAAGA-HELIA, puh. (09) 2296 5714, matkapuh. 050 526 6634
HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu kouluttaa työelämälähtöisen korkeakoulututkinnon suorittaneita liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita kansainvälisen työelämän tarpeisiin sekä tutkii ja kehittää näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalojamme ovat liiketalous, tietotekniikka, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, johdon assistenttityö, toimittajakoulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus. HAAGA-HELIAn 10 000 opiskelijan tukena on yli 600 työntekijän korkeatasoinen kansallinen ja kansainvälinen osaaminen. HAAGA-HELIA on suomen suurin liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita kouluttava ammattikorkeakoulu. www.haaga-helia.fi


