Ensimmäinen HAAGA-HELIA BusinessRun juostiin aurinkoisessa säässä
Historian ensimmäinen HAAGA-HELIA BusinessRun juostiin perjantaina 9.5.2008. Tapahtuman kisatori oli pystytetty Mäkelänrinteen lukion parkkipaikalle, joka toimi myös juoksun lähtö- ja maalialueena. Paikka tarjoaa tulevaisuudessakin hyvät puitteet BusinessRunille, josta on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.
Puoli tuntia ennen lähtöä kisatorilla oli jo vilskettä. Halukkaat pääsivät kokeilemaan tähtäystaitojaan haavipallossa. Ennen yhteistä alkuverryttelyä HAAGA-HELIAn rehtori Ritva Laakso-Manninen avasi tapahtuman.
Tasan kello kahdelta reippailijat ampaisivat matkaan vararehtori Teemu Kokon lähtölaukauksesta. Moni lähti heti tosissaan pinkomaan, mutta joukkoon mahtui myös hölkkäilijöitä ja muutama sauvakävelijä. Noin seitsemän kilometrin lenkki kulki kauniissa maisemissa Kumpulan siirtolapuutarhaa ympäröivillä kaduilla.
BusinessRun on osa HAAGA-HELIAn suunnitelmaa, jolla pyritään kannustamaan opiskelijoita ja henkilökuntaa liikkumaan. Tapahtuman järjestelyistä vastasivat HAAGA-HELIAn ja Urheiluakatemia Urhean yhteistyönä toteutetun urheilubusinesshautomo-opintojakson huipulla urheilevat opiskelijat. Kurssilla pohdittiin muun muassa urheilijan mahdollisuuksia hyödyntää uraansa sen päätyttyä.
Opintojaksolle oli kaverin kehotuksesta lähtenyt myös Pekingin olympialaisiin valmistautuva kilpauimari Matti Rajakylä, joka kuului tapahtuman yhteisyökumppaneiden hankkimisesta vastanneeseen myyntitiimiin.

– Äärimmäisen mukavaa opiskelua tällainen tapahtuman järjestäminen, kun ei tarvitse koulun penkillä istua, Rajakylä kommentoi.
Aikaisempaa kokemusta vastaavien tapahtumien järjestämisestä hänellä ei ollut, ja yhteistyökumppaneiden hankkiminen täysin uudelle tapahtumalle osoittautuikin haastavaksi.
Näkyvimmin mukaan tapahtumaan lähti liikuntapalveluja helsinkiläisille tarjoava Urheiluhallit Oy, joka oli edustajineen mukana myös tapahtuman kisatorilla.
– Lähdimme mukaan, koska tarvitsemme lisää työvoimaa, ja HAAGA-HELIAn opiskelijat ovat meille potentiaalisia työntekijöitä, kertoi Urheiluhallien Joonas Mäkinen, joka odotti tapahtumalta ”uusia työntekijöitä, hyvää mieltä ja liikunnan iloa.”
Iloisia ilmeitä näkyikin maaliviivalla lenkiltä saapuvien kasvoilla. Juoksun aikana yltynyt auringonpaiste oli saanut kävelijöidenkin hien virtaamaan, ja infopisteen vesisäiliö oli ahkerassa käytössä.
Juoksun jälkeen nurmikolla huilanneet entiset Mäkelänrinteen lukion opiskelijat Silja, Aino ja Alli kiittelivät hyvää ilmaa, joka oli vain parantunut juoksun aikana. He olivat lähteneet mukaan tapahtumaa järjestämässä olleen ystävän vinkistä.
Kun kaikki olivat suoriutuneet maaliin, oli vuorossa palkintojen arvonta. Onnekkaat voittivat muun muassa risteilyjä ja jalkapallo-ottelulippuja.
Vaikka kyseessä ei ollut kilpailu vaan rento liikuntatapahtuma, otettiin osallistujille silti aikaa. BusinessRunin nopein oli tänä vuonna Heikki Kainulainen ajalla 27,45 minuuttia.
Teksti ja kuvat: Tuisku Pirttimäki/Vainu Media


