Olet täällä

Yritys Hyvä 10 -hanke tähtää digiyrittäjyyden lisäämiseen

Yritys Hyvä 10 -hanke tähtää digiyrittäjyyden lisäämiseen

Yritys Hyvä 10 -projekti

Yritys Hyvä 10 -hankkeen tavoitteena on lisätä omaehtoisen yrittäjyyden kautta tapahtuvaa työllistymistä ICT-alalle. Yrittäjyysvalmennuksen lisäksi osallistujat saavat esimerkiksi vertaistukea ja täydennyskoulutusta. Hankkeessa on mukana myös Työterveyslaitos.

Talouden myllerrys on lisännyt työttömien ICT-ammattilaisten määrää. Toisaalta on joukko muiden alojen ammattilaisia, jotka tarvitsisivat bisnesideoidensa toteuttamiseen ICT-alan ammattilaisia. Yritys Hyvä 10 pyrkii tuomaan tällaiset ihmiset yhteen ja auttaa heitä perustamaan oman ICT-alan yrityksen, joka tukeutuu digitaalisuuden mahdollisuuksiin.
 
– Monen yrityksen lähtökohta on havaittu tarve: mihin tarvitaan digitaalisuutta. Idea voi olla lähtöisin esimerkiksi markkinoinnin ammattilaiselta, joka tarvitsee toteutukseen teknistä osaamista ja näkemystä, kuvailee projektipäällikkö Teemu Patala (kuvassa).

Kevään 2014 aikana hankkeeseen on haettu osallistujia muun muassa LinkedIn-ryhmien kautta. Mukaan jo tulleista lähes parista kymmenestä henkilöstä noin puolella on ICT-alan tausta.

– Osalta puuttuu osaamista, osalta kontakteja. Välillä pulmana on vain uskon puute. Tavoitteemme on tarjota kaikki tarvittava valmennus ja tuki, jotta osallistujat voivat perustaa mahdollisimman riskittömästi ja hyvin edellytyksin oman yrityksen, painottaa Teemu.

Osallistujista muodostettujen pienryhmien valmentajina toimii HAAGA-HELIAn opettajia ja StartUp Schoolin työntekijöitä. Uraohjausmenetelmä-koulutusta he saavat Työterveyslaitokselta, joka samalla tutkii pilottiprojektin prosesseja.

– Projekti on käynnistynyt todella hyvin: osa yrityksistä on jo perustettu. Syksyllä 2014 edessä on liiketoimintakonseptien jatkojalostusta, prototyyppien kehittelyä sekä tarvittavien täydennyskoulutusten järjestäminen HAAGA-HELIAn opintojaksotarjonnasta, kertoo Teemu.

Lue lisää hankkeen omilta sivuilta.

Teksti ja kuva: Anna Melgin