Ensisijaiset välilehdet

Olet täällä

Niin hyväksi kuin voin

Niin hyväksi kuin voin

Joona Lehto, Ruokatuotannon johtamisen koulutusohjelma 2014-

Kun halusin päivittää tutkintoni kokista restonomiksi, tutustuin eri ammattikorkeakouluihin. Hyvän maineen ja suositusten lisäksi valintaani vaikutti myös sijainti – halusin opiskella Helsingissä, koska tärkeät työpaikat ja kontaktit ovat täällä.

Yllättävän tiukat pääsykokeet läpäistyäni edessä oli lisää kovaa työtä. Olen kuitenkin oivaltanut opiskeluiden aikana, että kun oikeasti näkee vaivaa niin se yleensä tuottaa tulosta. Lisäksi olen tajunnut, että tarjolla on tosi mielenkiintoisia duuneja ja valmistuttuani voin tehdä mitä vaan! Aluksi haluan olla keittiössä ja tulla siellä niin hyväksi kuin voin. Sitten voisin edetä esimiestehtäviin. Mutta mitä sitten – joku siisti juttu tulee varmasti eteen ja teen hyvän siirron.

Opinnoissani on ollut sopivassa suhteessa kurssitehtäviä, itsenäisiä ja ryhmässä suoritettavia. Kursseja on vetämässä kovan luokan ammattilaisia, ja olenkin päässyt verkostoitumaan alan parhaiden kanssa. Toukokuussa 2015 tuli kutsu Suomen kokkimaajoukkueeseen, jonka kanssa treenataan leireillä ja kisataan kokkien olympialaisissa. Haaga-Helia on joustanut tosi kivasti kaikessa tässä, kun olen hoitanut oman osuuteni eli kurssit, tentit ja tehtävät ajallaan.

Restonomin tutkinto opettaa merkittäviä taitoja, ja täällä opiskeleva saa valmiuksia muihinkin ammatteihin ja töihin. Ei ole kiveen kirjoitettu, että haluaisin olla koko elämää keittiössä töissä, siksi onkin hyvä, että restonomiksi opiskeluun sisältyy paljon muutakin kuin ruoanlaittoa. Me opiskellaan muun muassa markkinointia, laskentatoimea ja muita aineita.

Kokkimaajoukkueen myötä olen saanut edustuskeikkoja sponsoreilta ja perustin oman toiminimen reilu vuosi sitten. Se on ollut itselle tosi hyvä juttu ja helpottanut muunkin keikkatyön tekemistä. Teen muun muassa oman kirjanpidon eli hyödynnän jo nyt sitä, mitä olen koulun penkillä oppinut.