Monikulttuurinen yrittäjyysleiri HAAGA-HELIA Porvoossa
HAAGA-HELIA Porvoon kansainväliset opiskelijat järjestävät toisen nuorille suunnatun yrittäjyysleirin 8.5.2010 klo 9-21.
Leirin tapahtumapaikkana toimii Point-talo Porvoossa, Opistokuja 1.
Ensimmäinen yrittäjyysleiri järjestettiin samojen opiskelijoiden toimesta kuukausi sitten yhdessä Nuori yrittäjyys ry:n kanssa. Siitä saadut hyvät kokemukset ja nuorten osoittama kiinnostus leiriä kohtaan kannusti toisen yrittäjyysleirin järjestämiseen.
Yrittäjyysleiri on osa SYMBIO Living Lab-projektia ja sen tavoitteena on kasvattaa tietoisuutta yrittäjyydestä ja kehittää yrittäjyyteen liittyviä taitoja nuorten keskuudessa. Leirin aikana osallistujilla on mahdollisuus luoda oma, innovatiivinen liike-idea ja muiden osallistujien sekä leirin asiantuntijoiden avustuksella kehittää ideasta kannattavaa liiketoimintaa. Yrittäjyysleirit voivat auttaa nuoria hahmottamaan omat työllistymismahdollisuutensa uudesta näkökulmasta, ja ovat nykyisessä taloudellisessa tilanteessa hyvin tarpeellisia.
Tuleva yrittäjyysleiri on luonteeltaan varsin monikulttuurinen ja tapahtuma on englanninkielinen. Leirin asiantuntijat ja ohjaajat ovat HAAGA-HELIAn kansainvälisiä liiketalouden opiskelijoita. Osallistujat edustavat yli kymmentä eri kansalaisuutta, jotka päivän aikana jakavat kokemuksia keskenään. Oppimismetodina yrittäjyysleiristä on hyviä kokemuksia ja sitä tullaan hyödyntämään jatkossakin HAAGA-HELIA Porvoo Campuksen toiminnassa yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Lisätietoa antavat:
Sirpa Lassila
Senior Lecturer, M.Sc. (Econ.) SYMBIO co-ordinator
Puh. 050 310 1059
sirpa.lassila(at)haaga-helia.fi
Haroon Afzali, HAAGA-HELIA International Business opiskelija, Leirin ohjaaja
haroon.afzali(at)myy.haaga-helia.fi
Puh: 0440 280 422
Kayode Ogunboye, HAAGA-HELIA International Business opiskelija, Leirin ohjaaja
kayode.ogunboye(at)myy.haaga-helia.fi
Puh: 044 282 0584







