Työparimalli

Suomalaiset yritykset kansainvälistyvät ja operoivat yhä laajemmin ulkomailla. Moniin läheisiinkin maihin meneminen vaatii kuitenkin kulttuuri- ja kieliosaamista, jota suomalaisilla ei aina ole. Suomessa kuitenkin on paljon Suomessa koulutettuja ulkomaalaisia, joiden osaaminen ja ymmärrys omasta kotimaastaan olisi hyödyllistä ottaa käyttöön.

Työparilla tarkoitetaan paria, jonka muodontaa suomalainen ja ulkomaalainen ammattikorkeakouluopiskelija, jotka tekevät ammattikorkeakoulututkintoonsa sisältyvää pakollista työharjoittelua yhdessä - mahdollisesti eri tehtävissä mutta silti riittävän lähekkäin ja samanaikaisesti. Työparimalli projektina auttaa yrityksiä ja opiskelijoita harjoittelijarekrytoinnissa ja tukee harjoittelun yhteyteen liittyvään työparimuodostusta.  Samalla se tarjoaa neuvoja siitä, millä tavoin toimintatapa olisi mahdollisimman menestyksekäs.

Pari voi työskennellä asiantuntijatehtävissä täysin kotimaisessa organisaatiossa, jolloin hyötynä on ulkomaalaisen Suomessa koulutetun nuoren työllistyminen ja sijoittautuminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työvoimareserviin. Operoitaessa ulkomaalaisen harjoittelijan kotimaassa, tilanne on erityisen hyödyllinen. Tuolloin myös suomalainen pari saa hyödyllistä ensikäden oppia kansainvälisyydestä.

HAAGA-HELIAssa opiskelee yli 1000 kansainvälistä tutkinto-opiskelijaa, jotka edustavat 95 eri kansalaisuutta. Heillä on hallussaan HAAGA-HELIAssa koulittu osaaminen ja oman kotimaansa syvä tuntemus.

Työparirekrytoinita voi teidustella projektipäälliköltä. annariikka.martikainen-rodriguez(at)haaga-helia.fi

 

Projektipäällikkö:  Annariikka Martikainen-Rodriguez
Kesto: 2011-2012
Rahoittaja: HAAGA-HELIA 
Tehdyt toimenpiteet