Opinnäytetyötilaus
Kehitä toimintaasi
Me HAAGA-HELIAssa olemme mukana niin pienten kuin suurempienkin yritysten kehittämishankkeissa.
Hankkeet voivat olla toimeksiantajaa hyödyttäviä tutkimuksia, konkreettisia tuotoksia tai näiden yhdistelmiä. Työelämään kiinteästi liittyvät työt motivoivat opiskelijaa ja kehittävät toimeksiantajaa. Molemmat hyötyvät!
Teemaryhmät
Opinnäytetyön voi tilata myös teemaryhmästä. Teemaryhmien tavoitteena on kerätä ja muodostaa ammattikorkeakoulua ja työelämää paremmin palvelevaa tietoa ja osaamista. Monialaisissa ryhmissä eri koulutusohjelmista tulevat opiskelijat tarkastelevat samaa teemaa eri näkökulmista.
Tutkimus- ja kehittämishankkeet
Tutkimus- ja kehittämistoiminnassa teemme isompia hankkeita erityisesti palvelukonseptien ja myyntiosaamisen
kehittämisen, liiketoiminnan sovellusten, uuden yritystoiminnan ja teknologioiden sekä oppimisen uusien ratkaisujen alueilla.
Tutkimus- ja kehitystyötä tehdään myös Living labeissa, jossa yritykset ja ammattikorkeakoulu kehittää toimintaa
"laboratorio"ympäristössä. Esimerkkejä tällaisista ovat: InnoCatering, Prosessilaboratorio, Tulevaisuuden toimisto, Tulevaisuuden hotelli, Pasila Living Lab (kauppakeskus) ja Sport Lab.
Kaikissa hankkeissamme on aina mukana yritysten tai muiden ulkopuolisten organisaatioiden edustajia. Pyrimme myös hankkimaan hankkeille ulkopuolista rahoitusta.
Hankkeiden tulokset julkaistaan julkaisusarjassamme joko verkko- tai paperijulkaisuna. Julkaisujamme pääset selailemaan verkkokaupassamme>>.
Lue lisää tutkimus- ja kehittämistoiminnan ajankohtaisista asioista T&K-sivustolta >>
Opinnäytetyöt
• yksittäinen opinnäytetyö
• yrityksille tehdään useampia opinnäytetöitä erillisiltä toisiaan täydentäviltä aihealueilta
• raportit yrityksille
Ammattikorkeakouluopintoihin sisältyy (opiskelijan neljänsadan työtunnin) opinnäytetyö. Opinnäytetyö on luonteeltaan tutkimus-, selvitys- tai kehitystyö, jossa etsitään ratkaisuja yritysten tai yhteisöjen ongelmiin. Esimerkkiluettelo eri aihealueiden toteutetuista opinnäytetöistä on saatavana pyydettäessä. Yritys voi teettää myös useita yhtäaikaisia tai peräkkäisiä opinnäytetöitä, jotka täydentävät toisiaan.
Yhteyshenkilöt
Altti Lagstedt (Tietojenkäsittely)
puh. 040 488 7272
email etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi
Timo Vuorimaa (Liikunta)
puh. 044 333 3992
email etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi
Seppo Kinkki (Liiketalous)
puh. 040 587 9255
email etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi
Mia-Maria Salmi (Johdon assistenttityö ja kielet sekä toimittajakoulutus)
puh. 040 488 7348
email etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi
Marina Karlqvist (Porvoon yksikkö: liiketalous ja matkailu)
puh. 040 488 7255
email etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi
Saija Laitinen (Hotelli-, ravintola- ja matkailuala)
puh. 050 310 0633
email etunimi.sukunimi(at)haaga-helia.fi
Opintojaksoilla tehtävä projektiyhteistyö
Yritys voi hyödyntää olemassa olevaa opintojaksoa siten, että opintojaksolla tehdään projektityönä esimerkiksi yritysten liiketoimintaa tukeva selvitys, tietotekniikkaratkaisu, käännöstyö tai matkailutapahtuma. Tehdyistä projekteista laaditaan raportit yrityksille.
Yritys voi yhdessä opintojakson vastuuopettajan kanssa suunnitella myös yhteistyökurssin, jolloin yritys voi hyödyntää kurssiyhteistyötä esimerkiksi erikielisten kirjallisten materiaalien laadinnassa, markkinointitutkimuksissa ja -suunnitelmissa, messuosastojen ja kokous- sekä kongressipalvelujen suunnittelussa, rahoituksen suunnittelussa, asiakirjojen suunnittelussa, yrityskuvan rakentamisessa, tietoteknisten ja matkailupalvelujen rakentamisessa tai vaikkapa kansainvälisessä yritystoiminnassa.
Yhteydenotot
asiakaspalvelu(at)haaga-helia.fi
Räätälöity projektiyhteistyö
Yritysten käyttöön kootaan opiskelijoista ja ohjaajista yrityksen määrittelemän tutkimusongelman ratkaisemiseksi projektiryhmä. Ryhmän koko voi olla esimerkiksi 6 opiskelijaa tai jopa koko luokallinen opiskelijoita. Ryhmään kuuluu aina 1-2 ohjaajaa, jotka toimivat laatutason varmistajina.
Projektiryhmä tarkentaa yhdessä yrityksen kanssa tutkimusongelmaa ja tekee yritykselle ehdotuksen tutkimussuunnitelmaksi. Yrityksen hyväksyttyä suunnitelman laaditaan tutkimussopimus, suoritetaan tutkimus sekä raportoidaan tuloksista yritykselle kirjallisesti ja suullisesti. Tutkimus voidaan suorittaa myös ulkomailla hyödyntäen HAAGA-HELIAn laajaa yhteistyöverkostoa.
Yhteydenotot
asiakaspalvelu(at)haaga-helia.fi
Opinnäytetyö, opintojaksolla tehtävä projektiyhteistyö ja räätälöity projektiyhteistyö voivat olla maksullisia. Hinnoittelusta sovitaan aina tapauskohtaisesti erikseen yrityksen ja HAAGA-HELIAn vastuuhenkilön välillä.

