Lakikokoelma
Pykäliä Suomen lakikokoelmista
Seuraavassa on joukko lakipykäliä, jotka käsittelevät
tietoliikenteessä ja tietoliikenneverkkojen käytössä esiintyviä
asioita. Osaa näistä säädöksistä ollaan muuttamassa ja alueelle
tulee lisää ohjausta lainsäätäjältä.
Luettelon on koonnut 5.4.97 Tapani Liljavirta.
Otteita rikoslaista
38 luku Tieto- ja viestintärikoksista
1 § Salassapitorikos
Joka laissa tai asetuksessa säädetyn taikka viranomaisen lain nojalla erikseen määräämän salassapitovelvollisuuden vastaisesti 1) paljastaa salassa pidettävän seikan, josta hän on asemassaan, toimessaan tai tehtävää suorittaessaan saanut tiedon, taikka 2) käyttää tällaista salaisuutta omaksi tai toisen hyödyksi, on tuomittava, jollei teko ole rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan, salassapitorikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
2 § Salassapitorikkomus
Jos salassapitorikos, huomioon ottaen teon merkitys yksityisyyden tai luottamuksellisuuden suojan kannalta taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava salassapitorikkomuksesta sakkoon. Salassapitorikkomuksesta tuomitaan myös se, joka on syyllistynyt sellaiseen 1§ :ssä tarkoitettuun salassapitovelvollisuuden rikkomiseen, joka on erikseen säädetty salassapitorikkomuksena rangaistavaksi.
3 § Viestintäsalaisuuden loukkaus
Joka oikeudettomasti 1) avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä, 2) salaa teknisen erikoislaitteen avulla kuuntelee tai salaa teknisellä laitteella tallentaa toisen puhetta, joka ei ole hänen tietoonsa eikä muidenkaan ulkopuolisten tietoon tarkoitettu, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole ollut syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan, taikka 3) hankkii tiedon televerkossa välitettavänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta, on tuomittava viestintäsalaisuuden loukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.
4 § Törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus
Jos viestintäsalaisuuden loukkauksessa 1) rikoksentekijä käyttää rikoksen tekemisessa hyväksi asemaansa teletoimintalaissa (183/87) tarkoitetun yleistä teletoimintaa harjoittavan laitoksen palveluksessa tai muuta erityistä luottamusasemaansa, 2) rikoksentekijä käyttää rikoksen tekemista varten suunniteltua tai muunnettua tietojenkäsittelyohjelmaa tai teknistä erikoislaitetta tai rikos muuten tehdään erityisen suunnitelmallisesti taikka 3) rikoksen kohteena oleva viesti on sisällöltään erityisen luottamuksellinen taikka teko huomattavasti loukkaa yksityisyyden suojaa ja viestintäsalaisuuden loukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä viestintäsalaisuuden loukkauksesta vankeuteen enintaän kolmeksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.
5 § tietoliikenteen häirintä
Joka puuttumalla postiliikenteessä taikka tele- tai radioviestinnässä käytettävän laitteen toimintaan, lähettämällä ilkivaltaisessa tarkoituksessa radiolaitteella tai televerkossa häiritseviä viestejä tai muulla vastaavalla tavalla oikeudettomasti estää tai häiritsee postiliikennetta taikka tele- tai radioviestintää, on tuomittava tietoliikenteen häirinnästä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
6 § Törkeä tietoliikenteen häirintä
Jos tietoliikenteen häirinnässä 1) rikoksentekijä käyttää rikoksen tekemisessä hyväksi asemaansa teletoimintalaissa tarkoitetun yleistä teletoimintaa, kaapelilähetystoiminnasta annetun lain (307/87) mukaista kaapelilähetystoimintaa tai yleisradiotoimintaa harjoittavan laitoksen palveluksessa tai muuta erityistä luottamusasemaansa taikka 2) rikoksella estetaän tai häiritään hätäkutsujen radioviestintää tai muuta sellaista tele- tai radioviestintää, jota harjoitetaan ihmishengen turvaamiseksi, ja tietoliikenteen häirintä on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä tietoliikenteen häirinnästä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
7 § Lievä tietoliikenteen häirintä
Jos tietoliikenteen häirintä, huomioon ottaen aiheutetun häiriön laatu tai määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä tietoliikenteen häirinnästä sakkoon.
8 § Tietomurto
Joka käyttämällä hänelle kuulumatonta käyttäjätunnusta taikka turvajärjestelyn muuten murtamalla oikeudettomasti tunkeutuu tietojärjestelmään, jossa sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisella keinolla käsitellään, varastoidaan tai siirretään tietoja, taikka sellaisen järjestelmän erikseen suojattuun osaan, on tuomittava tietomurrosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Tietomurrosta tuomitaan myös se, joka tietojärjestelmään tai sen osaan tunkeutumatta teknisen erikoislaitteen avulla oikeudettomasti ottaa selon 1 momentissa tarkoitetussa tietojärjestelmässä olevasta tiedosta. Yritys on rangaistava. Tätä pykälää sovelletaan ainoastaan tekoon, josta ei ole muualla laissa säädetty ankarampaa tai yhtä ankaraa rangaistusta.
9 § Henkilörekisteririkos
Joka henkilörekisterilain (471/87) tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti 1) tallettaa henkilörekisteriin tietoja sellaisista henkilöistä, joilla ei ole asiallista yhteyttä rekisterinpitäjän toimintaan, 2) tallettaa henkilörekisteriin arkaluonteisia tietoja, 3) antamalla rekisteröidylle väärän tai harhaanjohtavan tiedon estää tai yrittää estää rekisteröityä käyttämästä hänelle kuuluvaa henkilörekisterin tarkastusoikeutta, 4) käyttää henkilörekisteriä tai sen tietoja muuhun kuin lain mukaisesti määriteltyihin käyttötarkoituksiin, 5) luovuttaa henkilörekisteristä henkilötietoja taikka 6) yhdistää henkilörekistereitä ja siten loukkaa rekisteröidyn yksityisyyden suojaa tai aiheuttaa hänelle muuta vahinkoa tai olennaista haittaa, on tuomittava henkilörekisteririkoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Varkaudesta, kavalluksesta ja luvattomasta käytöstä
(A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 7 § . (A:24.8.1990,
SäädK:769/1990) Luvaton käyttö. Joka luvattomasti käyttää toisen
irtainta omaisuutta taikka kiinteää konetta tai laitetta, on
tuomittava luvattomasta käytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään
yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
/V Ks. PakkokeinoL 1:3 ja 2:1, Ri 2 a.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Varkaudesta, kavalluksesta ja luvattomasta käytöstä
(A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 8 § . (A:24.8.1990,
SäädK:769/1990) Törkeä luvaton käyttö. Jos luvattomassa
käytössä
1) tavoitellaan huomattavaa taloudellista hyötyä tai
2) aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai haittaa
ja luvaton käyttö on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä luvattomasta käytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Varkaudesta, kavalluksesta ja luvattomasta käytöstä
(A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 9 §. (A:24.8.1990,
SäädK:769/1990) Lievä luvaton käyttö. Jos luvaton käyttö,
huomioon ottaen se, että rikos ei ole omiaan aiheuttamaan
merkittävää vahinkoa tai haittaa, tai muut rikokseen liittyvät
seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on
tuomittava lievästä luvattomasta käytöstä sakkoon.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Elinkeinorikoksista (V:1.1.1991 M, A:24.8.1990,
SäädK:769/1990) / 4 §. (A:24.8.1990, SäädK:769/1990)
Yritysvakoilu. Joka oikeudettomasti hankkii tiedon toiselle
kuuluvasta yrityssalaisuudesta
1) tunkeutumalla ulkopuolisilta suljettuun paikkaan taikka
ulkopuolisilta suojattuun tietojärjestelmään,
2) hankkimalla haltuunsa tai jäljentämällä asiakirjan tai muun tallenteen taikka muulla siihen rinnastettavalla tavalla tai
3) käyttämällä teknistä erikoislaitetta
tarkoituksin oikeudettomasti ilmaista tällainen salaisuus tai oikeudettomasti käyttää sitä, on tuomittava, jollei teosta ole muualla laissa säädetty ankarampaa rangaistusta, yritysvakoilusta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
L 24.8.1990/769, joka tuli voimaan 1.1.1991, on muuttanut
tämän luvun näin kuuluvaksi:
Vahingonteosta (V:1.1.1991 M, A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 1 §
. (A:24.8.1990, SäädK:769/1990) Vahingonteko. Joka
oikeudettomasti hävittää tai vahingoittaa toisen omaisuutta, on
tuomittava vahingonteosta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi
vuodeksi.
Vahingonteosta tuomitaan myös se, joka toista vahingoittaakseen oikeudettomasti hävittää, turmelee, kätkee tai salaa tietovälineelle tallennetun tiedon tai muun tallennuksen.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Vahingonteosta (V:1.1.1991 M, A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 2 §. (A:24.8.1990, SäädK:769/1990) Törkeä vahingonteko. Jos
vahingonteolla aiheutetaan
1) erittäin suurta taloudellista vahinkoa,
2) rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa taikka
3) historiallisesti tai sivistyksellisesti erityisen arvokkaalle omaisuudelle huomattavaa vahinkoa
ja vahingonteko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä vahingonteosta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Vahingonteosta (V:1.1.1991 M, A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 3 §. (A:24.8.1990, SäädK:769/1990) Lievä vahingonteko. Jos vahingonteko, huomioon ottaen vahingon vähäisyys tai muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä vahingonteosta sakkoon.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
L 24.8.1990/769, joka tuli voimaan 1.1.1991, on muuttanut
tämän luvun näin kuuluvaksi:
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä (V:1.1.1991 M,
A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 1 §. (A:24.8.1990,
SäädK:769/1990) Petos. Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle
oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista
vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi
käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin
ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille,
jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava
petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa tietojenkäsittelylaitteeseen vääriä tietoja syöttämällä tai koneelliseen tietojenkäsittelyyn muuten puuttumalla vääristää tietojenkäsittelyn lopputuloksen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.
Yritys on rangaistava. /V Vrt. RL 29 luku, 37:8-10 ja 39:2-3.
Henkilö, joka lupaamalla taikomalla hankkia toiselle rahaa ja arpaonnea on saanut tämän luovuttamaan rahaa ja tavaraa, katsottu syylliseksi petokseen. KKO 1953 II 3, Lm 1953 s. 277 ja D 1953 s. 36.
Syytetty, joka oli myynyt toiselle kuuluvasta varastosta tavaraa ilmoittaen sen omakseen, tuomittiin yksin teoin tehdystä varkaudestä ja petoksesta. KKO 1946 II 55. Vrt. KKO p 6.5.1955, D 1956 s. 1.
Henkilö, joka ilmoittaen hänelle pantiksi annetun esineen olevan hänen omansa on luovuttanut sen edelleen pantiksi vilpittömässä mielessä olleelle kolmannelle, tuomitun yksin teoin tehdyistä kavaltamisesta ja petoksesta. KKO 1950 I 2, D 1951 s. 49 ja Lm 1950 s. 238.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä (V:1.1.1991 M,
A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 2 §. (A:24.8.1990,
SäädK:769/1990) Törkeä petos. Jos petoksessa
1) tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2) aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3) rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
4) rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa
ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Rikoslaki A:19.12.1889, AsK:39/1889 S:Ri1
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä (V:1.1.1991 M, A:24.8.1990, SäädK:769/1990) / 3 §. (A:24.8.1990, SäädK:769/1990) Lievä petos. Jos petos, huomioon ottaen tavoitellun hyödyn tai aiheutetun vahingon määrä taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä petoksesta sakkoon. + / 49 luku. Eräiden aineettomien oikeuksien loukkaamisesta
1 § Tekijänoikeusrikos
Joka ansiotarkoituksessa tekijänoikeuslain (404/61) säännösten
vastaisesti ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan
huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle,
loukkaa toisen oikeutta
1) kirjalliseen tai taiteelliseen teokseen,
2) kirjallisen tai taiteellisen teoksen esitykseen,
3) äänilevyyn tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu
ääntä,
4) filmiin tai muuhun laitteeseen, jolle on tallennettu liikkuvaa
kuvaa,
5) radio- tai televisiolähetykseen,
6) luetteloon, taulukkoon, ohjelmaan tai muuhun sellaiseen
tekijänoikeuslaissa tarkoitettuun työhön, jossa on yhdisteltynä
suuri määrä tietoja, taikka
7) valokuvaan, on tuomittava tekijänoikeusrikoksesta sakkoon tai
vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Tekijänoikeusrikoksesta tuomitaan myös se, joka
ansiotarkoituksessa ja siten, että teko on omiaan aiheuttamaan
huomattavaa haittaa tai vahinkoa loukatun oikeuden haltijalle,
tuo maahan yleisölle levitettäväksi ulkomailla valmistetun tai
jäljennetyn 1 momentissa tarkoitetun teoksen tai valokuvan
kappaleen taikka äänilevyn, filmin tai muun laitteen, jolle on
tallennettu ääntä tai liikkuvaa kuvaa, taikka luettelon,
taulukon, ohjelman tai muun sellaisen työn, jossa on yhdisteltynä
suuri määrä tietoja, ja jonka hän tietää valmistetuksi tai
jäljennetyksi sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen tai
jäljentäminen Suomessa tehtynä olisi ollut rangaistavaa 1
momentin tai tekijänoikeuslain 56a §:n mukaan.


