> >
Pääsivu Palvelut ja yhteistyö Alumnitoiminta Mentorointi Mentoroinnista yleisesti

Mentoroinnista yleisesti

Taustaa

Sana mentor juontaa juurensa Kreikan mytologiaan, eli mentortoiminnan kerrotaan alkaneen erään tapahtumaan liittyen, jossa ennen lähtöään Troijan sotaan sotapäällikkö ja Ithakan kuningas Odysseus pyysi luotettua ystäväänsä nimeltään Mentor toimimaan poikansa Telemakhoksen ystävänä, neuvojana, opettajana ja kasvattajana.

Mentorointi on myös vuosituhansien aikana ollut erityisesti käsityöläisten ja taitelijoiden käyttämä tekniikka, jossa nuoret oppivat ammatin hakeutumalla oppipojiksi ja etenemällä kisälliksi mestarin ohjauksessa.  

Nykyään mentorointia on myös hyödynnetty liike-elämässä. Sitä on käytetty esimerkiksi henkilöstön kehittämiseen erityisesti Yhdysvalloissa. Yritysmentoreita käytetään isoissa organisaatioissa systemaattisesti ja ideana on auttaa eteenpäin pystyviä ja lupaavia työntekijöitä, sekä avata heille etenemismahdollisuuksia.  Liike-elämässä mentorointi on nähty hyväksi keinoksi kehittää nuoria yritysjohtajia ja asiantuntijoita, jotta he pääsisivät paremmin sisään yrityskulttuuriin. Suomessa liike-elämän lisäksi mm. korkeakoulut ja julkishallinto ovat toteuttamassa mentorointiprosesseja. Myös monissa yrittäjäkoulutusohjelmissa on tukena ollut mentorointi.

Mentori on siis kokenut ammattilainen, valmentaja, mestari, työkummi ja sparraaja
Mentoroitava on oppipoika, valmennettava, kummilapsi ja aktiivinen toimija.

Mitä mentorointi tarkoittaa HAAGA-HELIAssa?

Mentorointi tarkoittaa kokeneen, arvostetun ja yleensä vanhemman alumnin antamaa asiantuntija-apua opiskelijalle, uransa alkuvaiheessa olevalle henkilölle. Mentorointisuhde muotoutuu yksilöllisesti ja merkitsee mentoroitavan kehittymistä. Mentorointi on monivaiheinen, syvällinen, monipuolinen kaksisuuntainen prosessi. Mentorointi on kokemusten, näkemysten ja osaamisen siirtämistä ja välittymistä henkilöltä toiselle. Opiskelijamentoroinnin tavoitteena on kehittää opiskelijan ura- ja elämänhallintaa. Kehittyminen tapahtuu vuorovaikutussuhteessa opiskelijan ja alumnin kanssa.

HAAGA-HELIAn mentorointiohjelmassa tavoitteena on, että alumni tarjoaa opintojen loppuvaiheessa olevalle opiskelijalle tukea ja ohjausta esimerkiksi työelämään siirtymiseen, työuraan, omien osaamisalueiden löytämiseen ja yleiseen elämänhallintaan liittyvissä asioissa. Ohjelman tavoitteena on myös perehdyttää osallistujat mentorointiin ja sen mahdollisuuksiin oman uran kehittämisessä.

HAAGA-HELIAssa mentorointi on ilmaista HAAGA-HELIAn opiskelijoille ja alumnit toimivat mentoreina ilman erillistä korvausta.

Mitä mentorointiohjelma tarjoaa sinulle?

Mentorille ohjelma tarjoaa mahdollisuuden tutustua mentorointiin kehittymismenetelmänä, kehittää vuorovaikutustaitoja, työstä ja työelämästä kiinnostuneen keskustelukumppanin, tietoa opiskelijoiden odotuksista ja ajatusmaailmasta. Mentori voi myös saada uusia ideoita ja virikkeitä ohjelman kautta.

Onnistunut mentorointi on:
- toisilta oppimista 
- monimuotoista
- esimiestaitojen kehittämistä  
- mentorin ja mentoroitavan oman uran ja vuorovaikutustaitojen kehittämistä  
- oman työn ja ammattitaidon kehittämistä

Mentoroitavalle, eli opiskelijalle on hyötyä ohjelmasta:
- osaaminen kehittyy ja  itsetunto lujittuu 
- mentorin kautta välittyy onnistumisen kulttuuri 
- kaikkea ei tarvitse oppia oman kokemuksen kautta 
- saa samaistumismallin, aktiivinen monessa mukana oleva mentori tarjoaa laajan kokemusmaailmansa mentoroitavan käyttöön 
- saa informaatiota, jota olisi kenties vaikeata yksin hakea
- verkostot laajenevat  ja urakehitys nopeutuu
- saa palautetta, ideoita arvioidaan, ongelmanratkaisuissa autetaan 
- arvokkaan yhteistyökontaktin työelämään
- käytännön tietoa itseään kiinnostavasta toimialasta
- näkemyksiä ja kokemuksia työelämästä urasuunnittelunsa perustaksi
- vuorovaikutuksen alansa asiantuntijoihin ja työllistymistä auttavan verkoston
- opiskelumotivaatiota ja vinkkejä opintojen suunnittelua varten

Mentori, eli alumni saa mentoroinnista:
- kiinnostuneen keskustelukumppanin työhön ja työelämään liittyvistä asioista
- arvokkaan yhteyden ja kanavan yliopistokoulutukseen ja yliopistomaailmaan
- käsityksen alalta valmistuvien valmiuksista
- monipuolisen mahdollisuuden vuorovaikutukseen opiskelijan kanssa
- tietoa alan uusista trendeistä

Mitä mentorointi on?

Mentorointi on kokemusten, näkemysten ja osaamisen siirtämistä ja välittämistä henkilöltä toiselle. Mentoroinnilla viitataankin usein ohjaukseen ja tukeen, jota osaava ja kokenut henkilö antaa kehityshaluiselle ja –kykyiselle nuoremmalle kollegalle. Mentorointi on tärkeä osa HAAGA-HELIAn alumnitoimintaa ja perustuu vapaaehtoisuuteen. Mentoroinnista ei makseta rahallista palkkiota.

Mentori ja mentoroitava opiskelija muodostavat yhdessä kehitysparin, jonka keskeisin työväline on luottamuksellinen parikeskustelu, jonka tavoitteena on edistää mentoroitavan opiskelijan kehittymistä ja valmistautumista työelämään. Mentorointisuhde onkin parhaimmillaan tavoitteellinen kahdenkeskeinen vuorovaikutussuhde, jota luottamuksellisuuden lisäksi kuvaavat molemminpuolinen avoimuus ja sitoutuneisuus.

Opiskelijalle mentorointi on tapa lähestyä työelämää. Opiskelija luo itse suhteen työnantajatahoon, mentoriin, joka puolestaan sitoutuu keskustelemaan, auttamaan ja ohjaamaan opiskelijaa työnhakemiseen liittyvissä asioissa. Jotta mentorointisuhde onnistuisi, mentorin on oltava kiinnostunut jakamaan näkemyksensä ja kokemuksensa opiskelijan tavoitteista ja koulutuksesta. Mentorointisuhdetta kuvaa osuvasti vertaus verenluovutukseen; osallistuminen on vapaaehtoista ja tapaamiset ovat vapaamuotoisia ja ne vaativat mentorilta myönteistä asennoitumista mentorointia kohtaan.

Mentorsuhde on yhteiseen sopimukseen pohjautuva vuorovaikutussuhde;
- joka tapahtuu pääosin kasvottaisena keskustelutilanteena, yhteisestä sopimuksesta osa tapaamisista voi olla puhelimitse tai sähköpostitse
- jolla on yhteisesti sovittu aloitus- ja lopetusajankohta
- joka on luottamuksellinen siten, että molempia osapuolia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus kaikista mentorisuhteen aikana keskustelluista asioista.
- jonka aikana tavataan etukäteen sovittuna ajankohtina vuoden sisällä noin 4-5 kertaa
- jonka tavoite on yhdessä sovittu, riittävän selkeäksi, realistiseksi ja molempia osapuolia hyödyttäväksi kuitenkin siten, että mentorisuhteen päätarkoitus on aktorin kehittymisen edistäminen

Mentorointi ja työelämä

Mentorointiohjelmalla tuetaan lähellä valmistumista olevien opiskelijoiden valmiuksia siirtyä työelämään ja kykyä luoda verkostoja. Opiskelijaa tuetaan erityisesti uravalinnassa muun muassa antamalla käytännön kuva niistä henkilökohtaisista tiedoista, taidoista ja valmiuksista, joita oman koulutusalan eri ammateissa ja tehtävissä vaaditaan. Mentoroinnin kautta opiskelijalla on myös mahdollisuus tutustua omalla alallaan vallitseviin arvoihin, asenteisiin, normeihin, toimintaperiaatteisiin ja tapoihin.

Mentorointiohjelman keskeisin tavoite on valmistumisvaiheessa olevan opiskelijan tukeminen hänen siirtymisessään työelämään. Opiskelumotivaatioon vaikuttaa keskeisesti opiskelun aikana syntyneet käsitykset omista työelämävalmiuksista. Opintojen aikaiset kokemukset ja kontaktit erityisesti oman alan työelämään luovat parhaan mahdollisen perustan työelämävalmiuksien arviointiin. Luottamus koulutuksentyömarkkinakelpoisuuteen ja oman osaamisen kiinnostavuuteen työnantajien silmissä kannustaa opiskelijaa opintojen loppuunsaattamiseen. Epävarmuus tulevaisuuden mahdollisuuksista on puolestaan yksi yleisimmistä opintojen pitkittymiseen johtavista syistä.

Mentorointitapaamisten aikana opiskelija hahmottaa eri toimialoilla ja eri työtehtävissä edellytettävän osaamisen. Opiskelija voi tässä vaiheessa soveltaa tätä tietoa kohtalaisen välittömästi valintoihinsa.

Tehdyt toimenpiteet