Orientoiva ohjaus
Opiskelu alkaa orientoivalla ohjauksella HAAGA-HELIAn kaikissa toimipisteissä elokuussa 2 - 5 päivän mittaisena jaksona opetuksen aloitusta edeltävällä viikolla. Opintoihin orientointi jatkuu edelleen pääsääntöisesti ensimmäisen lukukauden ajan. Orientointijaksojen ohjelma on samansisältöinen kaikissa ohjelmissa. Osallistuminen orientoivaan ohjaukseen on opintojen aloittamisen kannalta välttämätöntä!
Ohjauksen aikana
- tutustutaan ammattikorkeakouluun, muihin aloittaviin opiskelijoihin ja erityisesti omaan ryhmään
- tutustutaan ryhmän opinto-ohjaajaan ja opiskelijatuutoreihin
- saadaan lukukauden 1. periodiin liittyvät lukujärjestykset ja yleistä opiskeluun liittyvää informaatiota
- tehdään eri opintojaksoihin liittyviä tasokokeita
- tentitään ensimmäinen alkutentti niissä yksiköissä, joissa sellainen on
- hankitaan kirjastokortti, opintokortti, atk-tunnukset ja ateriatukikortti
- tutustutaan opiskelijatoimintaan opiskelijajärjestön johdattamana
- aloitetaan ammatillinen kasvu oman alan osaajaksi
- oivalletaan, että sanakirja on ainoa paikka, jossa menestys on ennen työtä.


