Harjoittelu
Harjoittelu opintojen kannalta
Harjoittelu on teoriaa ja käytäntöä yhdistävä koulutusvaihe, joka antaa mahdollisuuden opinnoissa hankitun osaamisen soveltamiseen ja testaamiseen sekä luo pohjaa oman osaamisen arviointiin ja itsensä kehittämiseen. Itsearviointi on työelämässä tärkeä taito työnjohtotehtävien kuuluessa yhä laajemmin työntekijälle itselleen. Harjoittelujaksolle opiskelija asettaakin itse selkeät tavoitteet, joiden saavuttamisesta hän raportoi.
Aikuisopiskelijat suorittavat harjoittelunsa yleensä omissa työtehtävissään tai työnantajansa kanssa sopimissa tehtävissä. Harjoittelusta laaditaan harjoitteluraportti ammattikorkeakouluun.
Lisätietoja harjoitteluun liittyvistä kysymyksistä saa HAAGA-HELIAn yksikköjen harjoittelukoordinaattoreilta ja -ohjaajilta.


