Liikunnan ja vapaa-ajan ko
Tutkinto: Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto, Liikunnanohjaaja (AMK)
Koulutusohjelman tavoite
Liikunnanohjaajakoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä ja kasvua taitavaksi ja monipuoliseksi liikunta-alan osaajaksi. Hän pystyy työskentelemään julkisen alan, kansalaisjärjestöjen tai yritysten tehtävissä ja kehittämään toimialaansa tulevaisuuden muuttuvissa toimintaympäristöissä. Laajan liikunta- ja hyvinvointiosaamisen, ohjaus- ja vuorovaikutustaitojen sekä tietojenkäsittelytaitojen ohella hänellä on hyvät valmiudet kansainväliseen ja monikulttuuriseen toimintaan. Hän tuntee yhteiskunnan toimintaperiaatteet sekä liikkeenjohdon ja yritystoiminnan perusteet. Hän tuntee myös vastuunsa oman ammattitaitonsa jatkuvasta kehittämisestä. Hänellä on monipuoliset valmiudet toimia erilaisissa liikunta- ja vapaa-aika-alan ohjaus-, johto-, suunnittelu- ja asiantuntijatehtävissä tai itsenäisenä yrittäjänä ja ammatinharjoittajana.