Olet täällä

Kärrynpyöriä ja voltteja – toisenlainen opintoura

Kärrynpyöriä ja voltteja – toisenlainen opintoura

– Mä voisin heittää vaikka takaperinvoltin.

Ja niin hän heittääkin – ja miten helponnäköisesti se tapahtui.

Voltin heittäjä ei ole kuitenkaan kuka tahansa. Haaga-Heliassa johdon assistentin koulutusohjelmassa opiskeleva Rosanna Toivonen on yksi niistä 32 Suomen cheerleading maajoukkueen jäsenestä, jotka toivat tammikuussa Floridasta kotiin Suomen ensimmäisen cheerleading maailmanmestaruuden. Joukkue nappasi mitalin suoraan monikertaisen maailmanmestarin USA:n nenän edestä, 4,5 pisteen erolla.

– Kisoissa oli ihan uskomaton fiilis, Toivonen kehuu. – Oli hienoa esiintyä täydelle katsomolle, jossa kaikki olivat meidän puolellamme. Heti ensimmäisestä tahdista asti kaikki huusivat Suomea, koska jo viime vuonna olimme niin lähellä voittoa. Yleisö tiesi, että olemme hyviä, ja muutkin halusivat katkaista USA:n voittoputken, Toivonen muistelee.

Seuraava suuri koitos on kesä-heinäkuun vaiheessa, kun Toivosen edustama HAC Elite lähtee puolustamaan cheerleadingin naisten EM-kultaa kotikisoissa Helsingin Jäähallissa.

Maajoukkueurheilu vei mukanaan

Cheerleading-harrastuksen Toivonen aloitti jo 11-vuotiaana. Hän oli sitä ennen testannut monia lajeja, mutta innostus loppui aina lyhyeen.

– Testasin salibandyä, jalkapalloa, tanssia ja voimistelua. Olen aika kilpailuhenkinen. Tykkäsinkin aina käydä kilpailuissa, mutta harjoituksissa oli tylsää. Kun isosisko aloitti cheerleadingin, päätin mennä mukaan, Toivonen kertoo.

Nyt Toivosella on taskussaan useampi euroopanmestaruusmitali sekä yksi maailmanmestaruusmitali. Urheiluun hän panostaa täyspäiväisesti.

– Opiskelun pystyi hyvin yhdistämään urheiluun niin kauan, kun edustin vain yhtä joukkuetta. Maajoukkuekuvioiden alettua, olen keskittynyt täysillä vain urheiluun.

Tiimityö ja luottamus avainasemassa

– Hain Haaga-Helian johdon assistentin linjalle opiskelemaan, koska kielet ja viestintä kiinnostivat ja opinnot vaikuttivat mielenkiintoisilta ja monipuolisilta.

Myös cheerleadingissä Toivosta kiehtoo lajin monipuolisuus. Lajissa tarvitaan rytmitajua, voimaa ja hyvää koordinaatiokykyä. Esiintymisestä tulee myös tykätä.

– Cheerleadingissä korostuu hyvä tiimityö ja luottamus. Ilman näitä joukkue ei pysty menestymään. Pyramidissa alhaalla olijoiden pitää luottaa, että huipulla olevat hoitavat työnsä. Heitoissa taas tulee täysin luottaa siihen, että heitettävät otetaan kiinni. Ilman vahvaa luottamusta esiintyminen ja yleisilme kärsivät, Toivonen kuvaa.

Toivosella riittää tekemistä: kilpaurheilun lisäksi hän kuuluu edustamansa Helsinki Athletics Cheerleaders Ry:n hallitukseen ja valmentaa yhtä joukkuetta. Kuinka pitkään ura vielä kestää?

– Olen itsekin miettinyt samaa. En varmastikaan kovin montaa vuotta enää jatka kilpailemista tällä tasolla, koska haluan aloittaa opiskelemisen uudestaan, Toivonen kertoo.

Opiskelut saavat kuitenkin vielä hetken odottaa. Tuodaan nyt ensin se EM-mitali Suomeen.

Cheerleadingin EM-kilpailut järjestetään Helsingin jäähallissa 30.6.–1.7.2018. Haaga-Helian opiskelijat toimivat tapahtumassa vapaaehtoisina. Lue lisää: https://ecueuropeans2018.fi/.