Uratarinat
Minna Huuhka, valmistunut journalismin koulutusohjelmasta v. 2010
Journalismista oma juttu
Minna Huuhka on toiminut freelancetoimittajana valmistumisestaan lähtien ja kirjoittaa juttuja erilaisiin lehtiin, esimerkiksi Suosikkiin ja Lemmikkiin.
”Pidän siitä, että saan itse säädellä millaista työtä teen sekä siitä, että saan tehdä ”omaa juttuani”, Huuhka kertoo.
”Haluan aikaa muuhunkin kuin työntekoon, vapaus on minulle olennainen asia”, hän jatkaa.
Huuhka kertoo tulevansa freelancerina taloudellisesti hyvin toimeen ja viihtyvänsä työssään muutenkin hyvin.
”Freelancerina toimiminen on hyvä alku toimittajan uralle, sillä se on monipuolista ja saa kirjoittaa
paljon erilaisia juttuja”, hän sanoo.
”Suosittelen freelancerina työskentelyä kaikille toimittajaopiskelijoille”.
Haastavimmaksi työssään Huuhka sanoo yksintyöskentelyn sekä palautteen puutteen. Hän on kuitenkin ratkaissut ongelman liittymällä palaute- ja idearyhmään, johon kuuluu muita samassa tilanteessa olevia toimittajia.
Huuhka kertoo, että oppi opintojensa aikana arvostamaan kritiikkiä ja hyödyntämään sitä. Tästä on ollut paljon hyötyä työelämässä.
”Hain aikoinaan HAAGA-HELIAan sen hyvän maineen sekä järkevän oloisen opintokokonaisuuden vuoksi”, Huuhka kertoo.
”Enkä joutunut pettymään”, hän jatkaa.
”Varsinkin kirjoittamisen kurssit olivat todella hyviä ja käytännön asioiden läpikäyminen hyödyllistä, turhia kursseja ei juuri ollut”, hän tiivistää.
”Jos tuntuu että journalismi on itselle oikea ala ja se oma juttu, kannattaa ehdottomasti hakea tähän koulutusohjelmaan”, Huuhka kannustaa alaa harkitsevia.
Frida Öfverstrom
Kirjoittaja opiskelee journalismin koulutusohjelmassa ja on aloittanut opintonsa tammikuussa 2011.
*******************************************************************************
Henna Savolainen, valmistunut journalismin koulutusohjelmasta v. 2009
Journalistinen työ talouden parissa
|
Henna Savolainen työskentelee Arvopaperi-lehdessä taloustoimittajana. Hän |
”En ajatellut ryhtyväni taloustoimittajaksi valmistuttuani”, Savolainen kertoo, mutta
korostaa samalla olevansa erittäin tyytyväinen nykyisessä työssään. Kouluaikoina hän ei
juuri keskittynyt talouskursseihin, mutta töissä talousosaaminen on kehittynyt sitäkin
enemmän.
Parhaita muistoja Henna Savolaisella on opiskelun alkuajoilta, yhteisestä tekemisestä esimerkiksi lehtityöprojektien parissa. ”Omista koulukavereistani kaikki ovat alan töissä”, Savolainen kertoo.
Ammattikorkeakouluopinnoissa parasta oli Savolaisen mielestä käytännönläheisyys. Koulusta saatua kirjoittamiskokemusta hän hyödyntää työssään päivittäin.
Elli Räsänen
Kirjoittaja opiskelee journalismin koulutusohjelmassa ja on aloittanut opintonsa tammikuussa 2011.
*******************************************************************************
Juho Salminen, valmistunut journalismin koulutusohjelmasta v. 2008
Journalistinen moodi hallussa
|
Juho Salminen työskentelee Suomen Kuvalehden verkkopalvelun toimitussihteerinä. "Journalistisen kirjoittamisen kurssit ja muu toimittajantyön ydinalueen koulutus |
Salmisen juttuja julkaistiin opiskeluaikana paikallislehdissä. Ensimmäinen työharjoittelupaikka oli Hämeen Sanomissa keväällä 2007 ja toinen saman vuoden kesänä Suomen Kuvalehdessä. Jälkimmäisessä Salmisen ura sai jatkoa heti valmistumisen jälkeen, jolloin hänestä tuli printtipuolen toimitussihteeri.
"Oli suuri hyöty, että olin tehnyt samanlaista muiden juttujen editointia koulussa", kuvailee Salminen toimitussihteerin töiden alkua.
Suomen Kuvalehti vetää edelleen, vaikka toimenkuva on matkan varrella muuttunut. Salminen ei ole jättänyt HAAGA-HELIAa kokonaan taakseen, vaan toimii toimittajakoulutuksen neuvottelukunnassa, joka on mukana kehittämässä koulutusohjelmaa.
"Aloittaessani koulutusohjelman se oli vielä uusi ja tuntematon, joten työllistyminen huoletti. Nyt tiedän, että huoli oli turha, koska oman vuosikurssini ihmiset ovat työllistyneet hyvin", Salminen toteaa.
Henni Aaltonen
Kirjoittaja opiskelee journalismin koulutusohjelmassa ja on aloittanut opintonsa tammikuussa 2011.




