Opintojen ohjaus ja HOPS
Opintojen ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijaa tietojenkäsittelyn asiantuntijaksi kasvamisessa, mahdollistaa opiskelijalle tutkinnon suorittaminen mielekkäästi sekä varmistaa tutkinnon suorittaminen kunkin yksilöllisessä tavoiteajassa. Ohjauksessa opiskelijan käsitys opintojen kokonaisvaatimuksista selkiytyy ja hän pystyy tekemään itselleen tarkoituksenmukaisia valintoja. Opinto-ohjauksen lähtökohtana on opiskelijan vastuu omista opinnoistaan.
Opiskelijan omien opintojen suunnitteluprosessi alkaa jo hyväksymiskirjeen myötä. Samoin jo ennen opintojen alkua, opiskelija saa ohjeistusta siitä, miten hänen aiempaa osaamistaan voidaan huomioida osana opintoja. Opiskelijaa ohjataan itse arvioimaan omaa osaamistaan, suhteuttaen sitä opintojaksojen tavoitteisiin ja sisältöihin.
Opintojen aloittamista ja suunnittelua tuetaan ensimmäisissä opinto-ohjaajan henkilökohtaisissa tapaamisissa. Konkreettinen tuotos opiskelijan opintojen suunnittelusta on ensimmäisellä lukukaudella syntyvä henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS). Henkilökohtainen opintosuunnitelma on opintojen suunnittelun ja ohjauksen väline tutkinnon suorittamiseksi ja opintojen sujuvan etenemisen tukemiseksi. Pääsääntöisesti sama opinto-ohjaaja ohjaa opiskelijaa koko opintojen ajan aina valmistumiseen saakka. Toisten opiskelijoiden vertaistuki tukee ja vahvistaa ohjauksen tavoitteita.
Opetusjärjestelyt
Opiskelusta osa tapahtuu lähiopetustuntien aikana ja osa itsenäisenä opiskeluna. Lähiopetustunnit sijoittuvat neljään iltaan viikossa (ma, ti, ke, to). Kunakin iltana opetusta on pääsääntöisesti klo 17.40 - 20.30, poikkeustapauksissa opetus voi alkaa 16.45. Osa vaihtoehtoisista ja vapaasti valittavista opinnoista voi sijoittua aikavälille klo 16.00 - 17.30. Opintoja voi valita myös päivätoteutuksesta. Itsenäisen opiskelun määrä on keskimäärin 18 h/viikko koko työkauden ajan. Itsenäinen opiskelu edellyttää, että opiskelijalla on käytettävissään mikrotietokonelaitteisto. Lähes jokaisesta opintojaksosta on tarjolla normaali lähiopetukeen pohjautuva toteutus sekä vaihtoehtoinen suoritustapa, esim. verkko- tai intensiivitoteutus.
Pakollisten opintojen jälkeen opiskelija erikoistuu valitsemalla yhden vaihtoehtoisista opintokokonaisuuksista. Iltaryhmälle tarjotaan ilta-aikaan Tietohallinnon kehittäjän opintopolkua. Opiskelija osaa hoitaa ICT-hankintaprosessin liiketoiminnan tarpeista lähtien, ymmärtää yrityksen järjestelmien kokonaisuuden, osaa suunnitella järjestelmien yhteentoimivuuden, osaa esitellä ehdotuksensa päättäjille sekä osaa toimia projektin johtoryhmässä. Tietohallinnon kehittäjän ohella opiskelija voi erikoistua pk-yrityksen it-asiantuntijaksi, ohjelmistokehittäjäksi tai järjestelmäasiantuntijaksi.


