Siirto-hakija toisesta ammattikorkeakoulusta
Siirtohaku toisesta ammattikorkeakoulusta
Siirto HAAGA-HELIAan toisesta suomalaisesta ammattikorkeakouluista
Opiskelija voi hakea siirtoa toisesta suomalaisesta ammattikorkeakoulusta HAAGA-HELIAan suorittamaan amk-tutkintoa. Hakijan on oltava kirjoilla ammattikorkeakoulussa ja hänen opiskeluoikeutensa on oltava voimassa. Hänen on täytynyt olla lähtöammattikorkeakoulussa läsnä olevana vähintään yhden lukukauden ennen opintojen aloittamista. Koulutusohjelmavastaava päättää siirtohakijan hyväksymisestä hakuajan jälkeen ja päätöksestä ilmoitetaan kirjallisesti.
Opiskelija voi siirtyä suorittamaan samaa tutkintoa/tutkintonimikettä samassa tai vastaavassa koulutusohjelmassa, jossa on sama opetuskieli, edellyttäen, että kyseisessä ohjelmassa on vapaita paikkoja. Yleisenä edellytyksenä on, että opintosuorituksia on lähtöammattikorkeakoulussa kertynyt siinä määrin, että normiaikainen valmistuminen on mahdollista. Koulutusohjelman päätöksellä hakijat voidaan haastatella.
Siirtyvä opiskelija siirtää opiskeluoikeutensa HAAGA-HELIA ammattikorkeakouluun, jolloin hänen on erottava lähtöammattikorkeakoulusta. Opiskelijan on esitettävä määräaikaan mennessä eroilmoitus lähtöammattikorkeakoulusta. Siirtyvän opiskelijan tulee ilmoittautua ensimmäisenä lukukautenaan läsnä olevaksi.
Hakijan tulee tulostaa ja täyttää hakulomake, joka avautuu hakuajan alkaessa.
Siirtoa voi hakea koulutusohjelman hakuaikoina:
Nuorten vieraskielinen koulutus, elokuu 2012, hakuaika 9.1. - 14.2.2012.
Nuorten koulutus, elokuu 2012, hakuaika 5.3. - 3.4.2012.
Aikuiskoulutus, elokuu 2012, hakuaika 5.3. - 3.4.2012.
Ylempi AMK, elokuu 2012, hakuaika 5.3. - 3.4.2012.
HH:n koulutusalat, tutkinnot ja tutkintonimikkeet
K / Kulttuuriala / Kulttuurialan amk-tutkinto / Medianomi AMK
L / Luonnontieteiden ala / Liiketalouden amk-tutkinto / Tradenomi
M / Matkailu-, ravitsemis- ja talousala / ma-ra-ta-alan amk-tutkinto / Restonomi AMK
S / Sosiaali- terveys- ja liikunta-ala / Liikunnan amk-tutkinto / Liikunnanohjaaja AMK
Y / Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala / Liiketalouden amk-tutkinto / Tradenomi
Koulutusta järjestetään seuraavissa toimipisteissä:
Haaga , Malmi, Pasila, Porvoo, Vallila, Vierumäki
HAAGA-HELIAN AMK-TUTKINNOT JA KOULUTUSOHJELMAT
| TUTKINTONIMIKE |
TUTKINTO (KOULUTUSALA suluissa) ja KOULUTUSOHJELMA sekä järjestävä toimipiste |
|---|---|
| Liikunnanohjaaja (AMK) |
Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto (S), Liikunnan- ja vapaa-ajan koulutusohjelma, Vierumäki |
|
Liikunnanohjaaja (AMK) Bachelor of Sports and Leisure |
Liikunnan ammattikorkeakoulututkinto (S), Degree Programme in Sports and Leisure Management, Vierumäki |
| Medianomi (AMK) |
Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto (K), Journalismin koulutusohjelma, Pasila |
| Restonom (YH) |
Turism, kosthålls- och ekonomibranschen (M), Utbildningsprogrammet för turism, Porvoo |
| Restonomi (AMK) |
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto (M), Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelma / ruokatuotannon johtaminen, Haaga |
| Restonomi (AMK) |
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto (M), Hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon koulutusohjelma, Haaga |
| Restonomi (AMK) |
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto (M), Matkailun koulutusohjelma, Porvoo |
| Restonomi (AMK) |
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto (M), Matkailun liikkeenjohdon koulutusohjelma, Haaga |
|
Restonomi (AMK) Bachelor of Hospitality Management |
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto (M), Degree Programme in Hotel, Restaurant and Tourism Management, Haaga |
|
Restonomi (AMK) Bachelor of Hospitality Management |
Matkailu- ja ravitsemisalan ammattikorkeakoulututkinto (M), Degree Programme in Tourism, Porvoo |
| Tradenom |
Yrkeshögskoleexamen i företagsekonomi (Y), Utbildningsprogrammet i företagsekonomi, Porvoo |
| Tradenomi |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (Y), Johdon assistenttityön ja kielten koulutusohjelma, Pasila |
| Tradenomi |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (Y), Liiketalouden koulutusohjelma, Malmi, Pasila, Vallila, Porvoo |
| Tradenomi |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (Y), Finanssi- ja talousasiantuntijan koulutusohjelma, Vallila |
| Tradenomi |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (L), Tietojenkäsittelyn koulutusohjelma, Malmi, Pasila, Vallila |
| Tradenomi |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (Y), Myyntityön koulutusohjelma, Pasila |
|
Tradenomi, Bachelor of Business Administration
|
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (Y), Degree Programme for Multilingual Management Assistants, Pasila |
|
Tradenomi, Bachelor of Business Administration |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (L), Degree Programme in Business Information Technology, Pasila |
|
Tradenomi, Bachelor of Business Administration |
Liiketalouden ammattikorkeakoulututkinto (Y), Degree Programme in International Business, Malmi, Pasila, Vallila, Porvoo |


